Metsän kutsu 
Metsälenkeistä päiväretkiin

Kävin "sunnuntai-bromenadilla" ja kuvittelin heti alkujaan tulevani itselleni tuttuun metsään, mutta vaan uudesta suunnasta ja sillä tiedolla navigoin mielessäni oikeaan suuntaan.

Hitsi vieköön! Ei tarvitse käydä kuin kuuntelemassa yhden reppureissaajan kertomuksia kirjastoluennolla, kun jo alkaa jalkapohjissa nipistellä ja olkapäitä kutkutella. Jalat kaipaa vaelluskenkiä ja olkapäät repun olkahihnojen tukevaa kosketusta. Persauskin puutuu pelkästä satulan muistosta viime kesältä ja silti mietin kaihoisasti sitä kaikkea....

Sänkipellon rytmin saattoi melkein ihan kuulla korvissaan....kyllä, minulla on integroidut ääniefektit silmistä korviin, kun painelen maastossa.

Päätettiin ystävän ja karvaisen ystävänsä kanssa keittää kahvit Högberget-kalliolla. Retkikeitin, kahvia ja lisälämmikettä reppuun ja ei kun menoksi. Missä sitä mielummin nauttisikaan kupin kuumaa kuin korkealla kalliolla?!

Sinnehän sitä marssittiin, Marskin majalle. Pikku pakkanen, hitunen lunta maassa ja paljon aurinkoa taivaalla.

Usein löydän itseni mitä omituisemmista paikoista retkilläni, eräänä päivänä keskeltä hirveäksi kyntöpelloksi rouhittua avohakkuualuetta, yksin, keskellä korpea.

Aamusta vesitihku alkoi sulatella satanutta lunta pois, juuri kuten säätiedotuksessa oli luvattu. Tällä kertaa aurinkotilaukseni ei ollut mennyt läpi, jossain tarvittiin aurinkoa kipeämmin. Se ei kuitenkaan saanut suunnitelmiani muuttumaan.