Talven ihmeitä
lumesta ja jäästä ...tai ihan mistä tahansa säästä

Taidenäyttely "jääkukkasten aika"

Joskus ei pääse, huvita, jaksa tai ehdi, mennä sinne ihanaan auringonpaisteeseen, joka ikkunasta niin kovasti houkuttelee. Aurinko laittaa kaiken kirkkautensa peliin ja saa lopulta pikaisesti aukaisemaan oven, edes raikkaan ilman nuuhkaisemista varten...

Pienikin myönnytys auringolle, saattaa lopulta palkita vaivannäön.

Minulle kävi juuri niin: tarjoiltiin upeasti kimaltavaa jäätaidetta ikkunan läpi ja kun piipahdin "ihan vaan äkkiä" sitä ihailemassa lähempää, olikin "luonnon-ihmeitä"-taidenäyttely laitettu löydettäväkseni.

Terassilaudoitukseen oli pikkupakkanen taiteillut sarjateoksen nimeltä "jääkukkasten aika".

Kuten normaalisti taidetta ihaillessa usein käy, piti vain ihmetellä "taiteilijan" kekseliäisyyttä, tarkkuutta ja taidokkuutta. Kuinka joku osaakin saada jotain niin kaunista aikaiseksi...ilman käsiä tai jalkoja, ilman päätä taikka häntää?

Ja miten olikin ovelasti keksinyt taiteilemaan vain joka toiseen lautaan, jolloin jokainen sarjan yksittäinen teos tuli sopivasti esiin ja sai oman tilansa. Ihmeellistä?! 

Hyvin auringolla markkinoitu, hienosti tilaan sijoiteltu, taidokkaan yksityiskohtaisesti toteutettu.

Siellä se on...taidenäyttely...terassimme lattialaudoissa.

Askel satukirjaan

Kuinka luonto muuttuukin niin kovasti lumisateesta. Kuin ripustettu taulu olisi vaihdettu toiseen, kuin kasvoille olisi laitettu naamio tai kuin luonnolle olisi tehty muodonmuutos (makeover).

Kun ensimmäinen lumisade on hiljaista, leijuvaa ja kuin hidastettua, se kerääntyy maltillisesti avonaisiin kohtiin ja korostaa upeasti niitä heleän vihreitä kohtia puiden oksien alla, minne sade ei yllä. Vihreä saa ihan väribuustauksen ja näyttää moninkertaisesti heleämmältä.

Valkoinen lumi korostaa puiden oksien linjoja ja metsä saa ihan satumaisen tunnelman. Metsään astuessa tuntuu kuin astuisi suoraan satukirjan sivulle ja pienen ojan yli hypätessä, tuli mieleen kuin olisin hypännyt satukirjan sivulta keskiaukeaman yli toiselle. Lumi oli peittänyt polut näkyvistä ja taisinkin olla suoraan sadusta Hannu ja Kerttu. Keksinmurusten sijaan jätin kulkemalleni polulle saappaitteni jäljet.

Välillä oli pysähdyttävä ihastelemaan lumista talven ihmemaata. Uskomaton rauha ja hiljaisuus tarttui mieleenkin.

Uusi polku ja uudet maisemat saivat kyllä suuntavaistonikin vähän sekaisin ja jouduin "kalibroimaan" hetken suuntavaistoani, jotta pääsin taas takaisin oikeaan suuntaan.

Siinä kalibroidessa sain taas kokea miltä lumipesut tuntuvat ja ihan täsmäosumalla suoraan niskasta takinkauluksen sisään. Taisinkin joutua keskelle 3D-satua.

Onneksi en lopuksi kuitenkaan päätynyt ilkeän noita-akan piparkakkutalolle, vaan ihan omaan punaiseen tupaani.