Sumu tai usva
 ja eteerinen utukin

Sumu, usva ja utu

Sumu, usva, utu...niin monta sanaa harmaalle vaipalle, jonka syksyn viilenevät yöt ja edelleen lämpimät päivät saavat aikaan.

Tarkat rajat horisontissa muuttuvat pehmeämmiksi ja lähempänä kerrostuviksi figuureiksi ja saavat kauempana olevat maisemat katoamaan kokonaan.

Harmaat sävyt kuvastavat usein haikeutta ja itselleni henkilökohtaisesti nyt myös surua, jonka kohtasin tässä nimenomaisessa ajankohdassa. Löydän siitä kuitenkin jotain lohdullistakin. Kun usvan seasta ilmestyy näkyviin värejä, ääriviivoja ja lopulta aina myös valoa, ei harmaa pääse liikaa vallalle. Tasaisen harmaan jälkeen tuleva auringonpaistekin tuntuu niin paljon kirkkaammalta ja enemmän energisoivalta.

Pelottavaksi sumun tekee sen häivyttävä ja piilottava ominaisuus: kokonainen saari tai tunturikin voi kadota kulkijan näkyvistä ja haitata navigointia. Epävarmuus sumun takana olevista asioista saa mielikuvituksen vilkastumaan, eikä siinä yhtään auta muistikuvat kauhuleffoista, joissa sumua on käytetty jonkun pelottavan ja uhkaavan asian kätkönä.

Luonnossa harmaan kerrokset korostavat kauniita ääriviivoja, tekevät satumaisen utuisia taustoja ja korostavat usvasta esiin nousevia värejä.

Hauskasti saavat esiin hämähäkkienkin innovatiiviset muotoilut seiteissään: Cola-pullo, korisverkko tai spidermaninkin kateelliseksi tekevä verkkokatos.

Usva on aina kiehtonut maagisuudellaan, muuttanut maiseman yllättäen ihan toiseksi ja tuonut esiin uusia ääriviivoja, joihin ei välttämättä osaa kiinnittää huomiota muulloin.

Niin näkyvä ja vaikuttava olomuoto, vaikka ei olekaan mitään konkreettista, hallittavaa tai muokattavaa. Ilmestyy ja katoaakin yhtä aavemaisen salaperäisesti.

Salaperäinen aamu-usva

Mielessäni tavoittelen jo aamu-usvaa... Siis sitä hetkeä, kun kaikki luonnossa on maalattu erivärisillä harmailla, kuin monikerroksisen ja rönsyilevän valoverhon takaa piirtyvä maisema.

Aamu-usvan tavoittelu vaatii todella aikaista heräämistä ja vaikka kello kuusi saisinkin itseni hereille ja silmäni sen verran raolleen, että verkkokalvoni vastaanottaisi "dataa", ehtii aamu-usva karkuun, ennenkuin olen saanut vaatteet niskaan.

Monena aamuna, olen ikkunasta ehtinyt ihastella harmaan eri kerroksia... "usvatuntumaan", en useinkaan ole ehtinyt.... vain muutamia harvoja kertoja olen ollut oikeassa-paikassa-oikeaan-aikaan, kun sääolosuhteet on olleet otolliset, omalla aikataulullani.

En ole vielä luovuttanut, ehkä se usva joku aamu odotteleekin minua... tai sitten ei auta muu kuin majoittua metsään teltassa (hmmm...), jolloin teltan vetoketjun avaaminen riittää.

Välillä ihan tuntuu, että joku saa kyllä hyvät naurut, kun kyykyttelee (pilke silmäkulmassaan) minua tekemään jos jonkinlaisia tempauksia, vain nähdäkseni jonkun kauniin maiseman. Niinhän se on, että vaivannäkö ja pieni haaste, raamittaa montaa elämystä "kultaisilla kehyksillä".

Hämähäkinseitit ovat (onneksi) normaalisti näkymättömissä...ilman kosteus saa kuitenkin ne esiin ihan maagisesti.

Ja vaikka hämähäkkejä vähän karsastankin, on niiden taidokkuus ihan omaa luokkaansa...varsinkin kun tietää niiden kutovan jaloillaan!