Oodeja ja haikuja
luonnon kaikenlaisia kaikuja 

Kuva 

johon kuulun


Minä kuulun kuvaan, jossa ympärilläni on lempeän rauhallista vihreää,

valojen ja varjojen leikkiä, harmaan eri sävyissä,

taivaansinistä, kallion kirjavuutta sekä pilvien hahtuvaista valkoista.


Ei kiirettä, ei pakkoa, ei suorituksia.


Sulaudumme niin täysin ympäristöömme, minä sekä luonnon aika.

Kaikki yhtenä ja samana energiavirtana

on nautinnollisen rauhallista,

useimmiten vain mutkatonta olemassa olemista.


Olen välillä kepeässä tuulen vireessä puiden oksilla

tai kellutellen laineen liplatuksena,

auringonsäteistä kimaltavana.


Pyörällä joskus päästäni, saatan velloa veden pienessä pintapyörteessä,

kunnes rytmi rauhoittuu ja tyyneys valtaa alaa taas mielessä.


Olen joskus ärsyttävä itikan ininä tai yksitoikkoinen tikan reiän taonta,

mutta joskus myös rauhoittava sateenropina, lämpimän lammen pinnalla.

Olen mielelläni hellettä virkistävä sadepisara

tai joukko veteen pisaroista laajenevia renkaita.


Rauhallisena olen verkkaisesti matavissa pilvissä sinisellä taivaalla,

tai kallion viileässä, tasaisessa pinnassa,

jäkälä- tai sammalmaton alla suojassa.


Vahvimmillani olen männyn ja kuusen vahvassa juuristossa

tai väkevässä varressa,

epävarmuus näkyen kaarnan karheassa mutta vain pinnassa.


Suruni on sammalen kostea

tai kärjessä havunneulasen oleva pisara.

Kaihoa myötäilee heinien ja hahtuvien keveä huojunta.


Lintujen pyrähtelyä ja liverrystä latvoissa...

sitä olen iloisena.


Minua kuuleekin parhaiten:

tuulen vienossa suhinassa,

lehtien vaimeassa kahinassa

tai veden rantakiveen liplattelussa.


Kuulun myös suomu suomulta aukeavassa kävyn pienessä nipsahduksessa

 ja putoavan kuivuneen männynneulasen ripsahduksessa

tai lumihiutaleen putoamisen vaimeassa tupsahduksessa,

jos vaan on kyllin hiljaista.


Kuulun verkkaisesti huojuvan männynvarren narinassa,

sen taipuessa jäykästi samaan tahtiin muiden mukana.


Kuulun suuttuessa,

ennen myrskyä ukkosta edeltävässä hiljaisuudessa.

Myrskyn meteli ja salamoiden räiske, ei minua sen sijaan kuvasta.

Niitä seuraan itsekin mieluimmin kauempana

ja pauhulta turvassa.


Kuulun, olen ja näyn,

vain jos ollaan molemmat läsnä.


Kuulun, jos oikeasti kuuntelet...

Olen olemassa, kun olet mukana tässä hetkessä

ja näyn, kun katsot kohti silmillä.


Ilma kaiken välissä,

on kaiken toisiinsa saumatta sitova tekijä.



Kotina metsä


Multalattia, sillä pehmeä sammalmatto,

Havusta seinät, aurinkolamppua kannattelee sininen taivaskatto.

Avarat huoneet, ilmanvaihto priimaa,

oksaiset ikkunat, joskus vähän voi olla viimaa.

Tähdistä kello ja kannosta tuoli,

pöydän virkaa pitää kiven tasaisempi puoli.

Ei rasita velat, korot eikä laina,

ovet on avoinna nyt, huomenna sekä aina.

Parantava luonto

Kiveä ja kalliota on kova kohtalo koetellut, korkeuksiin yltävän kelopuun, ajan patina paljastanut.

Paljon myös ammennettu on mahtavista metsistä: viisautta sekä terveyttä. Monta tuttua kuosia ja muotoa, on peräisin metsässä kulkijan elämyksellisistä hetkistä. 

Metsästä saa lohtua moneenkin mielipahaan,ei maksa mitään, eikä perustu luonnon hoitava vaikutus rahaan.

Yksin tai yhdessä voi nauttia kaikesta tästä, mennä vain käymään tai nauttia vaikka pidempäänkin metsänelämästä.