Luonto on minulle lempeä
arvostan luonnon lempeyttä

Hyvä on kulkijan kulkea, pienellä sateella tai juuri sen jälkeen, raikkaan kosteassa ja hapekkaassa metsässä:

Jalan alla joustaa suloisen pehmeä sammal. Ääniefektejään esittelevät linnut toisilleen, livertäen monivivahteisen suloisia säveliään, metsäkulkijankin nautinnoksi.

Pienet purot solisevat, maan syvyyksistä, roudan tehdessä tietä kesälle, saappaat loiskahtelevat hyväntuulisesti lammikoissa ja jalan alla rapsahtelevat puista pudonneet risut. Puut tuntuvat tekevän kunnioittavia kunniakujia ja nuoremmat vesatkin taipuvat tietä tehden, kuin kutsuisivat käymään peremmälle.

Aurinko ilahduttaa puiden oksilla kimaltelevin pisaroin ja joka puolella kimaltelee, kaikissa prismanväreissä. Valloittavat vesilammikot, vedenalaisin maailmoin, viettelevät vaeltajaa kurkistamaan taianomaiseen maailmaansa. Lammikosta saattaakin ihastella sekä vedenalaista maailmaa, että heijastuksena näkyvää, vedenpäällistä maailmaa yhtäaikaisesti.

Hengitys rauhoittuu, iho ottaa vastaan lämpimän auringonsäteen sekä virkistävän vesipisaran oksalta tippuessaan ja korvaan kantautuu lintujen liverryskonsertti.

Aika hidastuu, kiire häviää ja kaikki negatiivinen unohtuu. On helppoa unohtaa itsensä ja ulkopuolinen maailma, sekä vain hengittää, tätä kaikkia aisteja elähdyttävää ilmaa sisäänsä.

Jossain kohtaa tulee kuitenkin aina aika palata arkeen, ladattuna täyteen voimaannuttavaa energiaa. Tällä kertaa merkki kotiinpaluusta tulee hellyttävän huolehtivasti, muutamana hentoisena sadepisarana, jotka alkavat (kuin suostutellen) tippua taivaalta pikkuhiljaa voimistuen. Sade yltyy kovaksi vasta saateltuaan minut mukavan kuivana kotiin.

Paljon on syitä palata ...sekä kotiin että metsään.