Luonnon "kattaus" juhannuspöytään
2017

Kaunis järvimaisema Kivijärven rannalla. Kiviä ei kimaltavassa järvessä näy, mutta nimelle on kyllä syynsä! Niin ovat monet urhot kolistelleet moottoreitaan siinä, yhdessä jos toisessakin kivessä.

Tulomatkalla juhannuksenviettopaikkaamme luonto näytti mahtiaan ja uhkaili, ettei sitä kaunista juhannussäätä pidä ottaa niin itsestäänselvyytenä. Paitsi että Suomen juhannus on osoittautunut monet kerrat jo melkoisen kosteaksi ja sanan useammassakin merkityksessä...siis aamukasteesta tässä vaan...mistäs muusta?!

Taivas värjäytyi tulomatkamme aikana hurjan tummaksi, heitti vettä, salamaa sekä jyrinää... kokeili kaikki korttinsa, mutta painui sitten kuitenkin kiltisti taka-alalle ja antoi auringolle tilaa. Toivomukseni ...ja varmasti muutaman muunkin... oli kuultu.

Auringonlaskun aikaan taivas murjotti vielä vähän "naama kirjavana", mutta antoi auringon silitellä tummansinisiä reunojaan lempeästi punertavalla ja kullan hohteella. Järvikin rauhoittui, mutten jaksanut odotella sitä peilityyntä "sinistä hetkeä" tänä iltana, vaikka se olikin enää ihan hetkistä kiinni .

Yöllä heräsin sateen vienoon ropinaan. Kuuntelin rauhoittavaa sateen rummutusta puoliunessa, kun yhtäkkiä tajusin tulleen ihan hipihiljaista... kuin luonto olisi pidättänyt hetken henkeään... ja sitten hetki oli ohi ja yö-äänet (vielä vähän vaimeat) tavoittivat puoliunisen kuulijan ja tuudittivat uudelleen lämpimän pehmoiseen uneen.

Juhannusaattoaamuna heräsin lintujen iloiseen "höpöttelyyn" ja se kuulosti ihan oikeasti keskustelulta, paitsi että sanojen tilalla oli viheltely. Äänen painojen muutokset ja polveileva vihellyspulina, kuulosti huvittavalta: kuin pitkästä aikaa toisensa nähneet iloiset ystävykset, jotka kertovat toisilleen kuulumisensa, yrittäen kertoa innoissansa kaiken yhteen ääneen, kuroakseen mahdollisimman nopeasti erossa olleen ajan umpeen.

Aurinko kurkisti verhon raosta jo pirteänä, eihän siinä malttanut enää nukkua. Ja vaikka kello oli vasta kuusi, oli aamu ehtinyt jo usva-näytöksensä esittää ja "verhot oli jo aukaistut", mutta tuleehan noita aamuja...

Päivällä näin, kun lokit tekivät "sakinhivutuksen" Ruskosuonhaukalle, yli järven selän. Ajoivat tunkeilijan pois reviiriltään äänekkäästi kiljuen ja saattelivat kutsumattoman vieraan kauas omilta tonteiltaan. Taitavaa, määrätietoista sekä tuloksellista tiimityötä. Tunkeilija sai tietää selvin sanoin olevansa ei toivottu.

Luonnon juhannuskukkakimpussa koreili lähemmällä tarkastelulla juhlapukuinen asukas kiiltävän neonvihreässä puvussansa. 

Vaikka se olikin varsin komea yksilö hämähäkiksi, en voinut ihan kokonaan estää puistatuksia...makrokuvassa kun näkyy jalkakarvat ja kaikki, huh!

Iltapäivä oli aurinkoinen, Juhannusaattoilta päättyi kauniiseen auringonlaskuun ja kaikki oli kunnossa. Mitä muuta sitä voikaan keskikesän juhlalta toivoa?!