"Ylämäkiharjoitus"

14.02.2018

Ankeutta ei mielestäni ole mitään mieltä jakaa eteenpäin, mutta nyt on vierähtänyt jo jokunen tovi siitä kun olen päässyt metsään asti ja "häkkitiikeri mouruaa jo".

Olen halunnut välttää vuodattamasta ankeutta tai negatiivisia tunnelmia blogiini, sitä kun on maailmassa ihan tarpeeksi, 

anteeksi siis jo etukäteen..."ylämäkiharjoitukseen" raahaamisesta.

Kipuilevana ja sairastaessa, ei tule kovin piristäviä ajatuksia eikä sen puoleen tekstiäkään. Huono vointi siirtyy velttojen sormien kautta tekstiin ja siitä lukijan sarveiskalvoille, onneksi ei ole kuitenkaan tartuntavaaraa kuin lupsakalle lorvikatarrille.

Ajankohtaisena totean, että syviin metsäkokemuksiini kuuluu myös mieltä hitusen alentava lannistuminen, jos en metsään pääse syystä tai toisesta / tavalla tai toisella.

Tulee ontto ja tyhjä tunne, kun ei pääse samoilemaan epätasaisia polkuja ja tuntuu kuin olisi pitkäänkin pidättänyt henkeään, jos ei ole päässyt hengittämään metsän suodattamaa ilmaa.

Kun useamman päivän on ollut vain pakollisten liikkumisten rajoittamana, alkaa olla jo kärsimätön ja valmis keksimään vaikka mitä tapoja "ulkoistaa" itsensä.

Polvivaivaisena keksin ajaa itseni lenkkipolun varteen autolla ja linkutin polulle...huomatakseni, ettei se keskittyminen kapealla polulla kinkkaamiseen, paljon auttanut näkemään ympärille.

Annoin pakkasen puraista poskesta ja linkutin takaisin autolle...johan siinä oli...pakkasen hampaanjäljet poskissa, lunta lapasissa ja kamerassa pari kalpeaa kuvaa.

Kun kimppuun iskee vielä flunssan ensioireet, kieltäydyn tylysti leikkimästä sen kanssa. Paiskaan flunssan niskaan C-vitamiini-överit, kurkkuun munkkitippoja ja perään mustaviinimarjamehua, tietääpähän tulleensa ihan väärille limakalvoille leikkimään!

Nyt tyydyn hetken vielä kaiholla hypistelemään uuden karheaa "linssitelinettä" (kameraa), lepään, lääkitsen, sekä toivon nopeaa toipumista. 

Köhisten keväseen, köpötellen kauniseen kesään!