Itseaiheutettu matkakuume "eksoottiseen" matkakohteeseen

01.08.2018

"Matkakuume nousee"

Nukahdin ihan normaalisti illalla, mutta heräsin joskus kahden aikaan yöllä, enkä saanut millään enää uudestaan unta. Mielessäni kaikui yksi sana, kuin tyhjässä huoneessa lausuttuna, jääden kaikumaan: 

Museokortti, ...seokortti, ...okortti, ...rtti, ...i...

Sinällään aika hassu asia nousta mieleen noin keskellä yötä, mutta tähän oli ihan (omasta mielestäni) järkevä syy: Sattumien kautta kohtaamani uuden ystävän kanssa jutellessa, muistan sanoneeni jossain vaiheessa: "ikä taitaa tehdä tehtävänsä, kun aikaisemmin en ole museoista oikein ollut kiinnostunut ja nyt nekin on alkaneet kiinnostaa?!" 

Mieleen nimittäin tulvahtaa museoista puhuttaessa, kuivat ja tylsät historian tunnit, joita aikanaan inhosin. Historian kiinnostamattomuus kouluaikana, oli saanut minut yhdistämään sen kaiken tylsyyden museoihin ja museot sijoittumaan tästä syystä kiinnostuksen kohteissani melkolailla sinne loppupäähän listaa. Vähänpä otin asiasta selvää?!

Lähteeni luovuuteen

Siinä aamuyöstä valvoessa, mieleni otti minut ikäänkuin puhutteluun ja herätessä olinkin mielessäni jo ylipuhunut itseni ja vähän jopa innoissani tästä asiasta. (Taidan olla aika helppo tapaus). Aloin vähän tarkemmin ajatella asiaa ja totesin, että onhan museoissa sentään niin laaja skaala aiheistoa, että varmasti löytyy joku mielenkiintoa herättävä aihe, motivaattori tai "taideettori", joka ruokkisi luovuutta, jota minussa tuntuu välillä väkisin ylipursuilevan.

Ihan vaan tässä että, teen itseasiassa paljon luovia asioita, noin niinkuin harrastelijapohjalta ja itse nautiskellen: 

  • Kirjoitan luovuutta uhkuen, sujuvasti sanoja peräkkäin,

  • suttaan öljyväreillä tauluja itseeni joskus ihan liiankin tyytyväisenä,

  • laulan suihkulaulajan intohimolla kuorossa, varmuudeksi piiloutuen takariviin ja

  • harjoitan "oho-kokin" taidolla perheeni ruokkimista, eikä kukaan ole vielä sairastunut. 

Melkoinen luovuuden lähde siis...pulp, pulp.

Matkakohteen kartoitusta

Aamulla Gooogletin sitten tietoa museokortista ja tajusin minkä "uuden matkustustavan mahdollisuuden" se tarjosikaan: Aikamatkailu. Sellaista en vielä ole kokeillutkaan! 

Lähes 300 museota ympäri Suomen odottamassa uutta, uljasta, valloittajaansa. Eihän ne tietenkään pelkästään minua siellä odottele, mutta niin on kutkuttavaa ajatella ja ajatuksen kuitenkin ymmärsit, vai mitä?!

Voisin mielikuvituksessani ajatella kokevani suorastaan oman elämäni sankaruutta, olemalla museokäyntieni: sankaritar, tutkimusmatkailijatar, ristiretkeilijätär, salapoliisitar, itseni sisäänheittäjätär, aikamatkailijatar, opas, valloittajatar, kokemusten kerääjätär ja itseni motivaattori, manageri sekä ikiliikuttajatarkin. Hirveä liuta omaksuttavia rooleja, joissa loppujen lopuksi esitän vain omaa luonnollista itseäni, lisäten "sanalliseen perääni" dramaattisen loppuliitteen, -tar, -ter tai vaikka villisti ihan  -tär!

Viiltävää itsesensuuria

Tässä kohtaa kirjoittaessa, taisin harjoittaa sitä kuuluisaa itsekritiikkiä, kun kirjoittaessani tekstiä, sen päälle jostain syystä ilmestyi ihan itsestään yliviivaus, vaikken tiennyt valinneeni niin?!

Päättelin kyseisen osion olleen joko liikaa tiedostamattomalle tietoisuudelleni, julkaisukelvoton tai muuten vain painoon sopimatonta tekstiä, joten poistin kiltisti itsesensuroimani tekstin. Vihjaan kuitenkin tekstin liittyneen (dramaattisuudesta juuri kirjoittaessani), valmiiksi nauretun Pokka pitää -sarjan draamakuningattareen Hyacinthiin. Unohdetaan kuitenkin koko juttu...ihan liikaa draamaa...

Vannomatta paras

Luulen, että vääjäämättä karttuva ikä on sysännyt liikkeelle jotain, joka saa kiinnostumaan yhä uusista sekä nyttemmin myös siis vanhoistakin asioista.

Ikähän ei tule yleensä yksin, vaan se tuo mukanaan joukon kaikenlaista sekalaista, kuin vanhan ajan kiertotavarakauppias. Kaikki "kiertotavarakauppiaan" (iän) mukanaan raahaama "sekatavara" ei olisi lainkaan tarpeen tai toivottavaa, mutta silti huomaan yllättäen jos jonkinlaisen vaivan koristavan kantamaani ihmishahmoa. 

Vähitellen ja salakavalasti se kaikki kannettava "roina" alkaakin painaa kumaraan ja rasittaa kantavia niveliä. Siinä vaiheessa alkaa kummasti kiinnostaa, kuinka ihmeessä ennen selvittiinkään ilman moderneja apuvälineitä kuten: kosketusnäyttöjä, taputtamalla syttyviä valoja ja shampanjavispilää?! (joita minulla ei siis ole). Nyt en oikeasti naura entisille ajoille, vaan nimenomaan näille lamauttaville keksinnöille nykyaikana.

Ihmeen sitkeitä selviytyjiä ihmiset oikeasti olivat ennen ja tässä kohtaa uteliaisuus nostaa kiharaista päätään. (...mistähän sen kiharoista edes tiedän?)

Minulla uteliaisuuden herääminen aiheutti sen, että yllätin itseni ja havahduin mielessäni antamaan museoille mahdollisuuden. Ajattelin että "miksipäs ei?!" Museoitahan on maailma pullollaan ja jo pelkästään Suomessakin rekisteröityjä se 280 kpl. Kyllä siinä aiheita piisaa ja varmasti löytyy montakin, jotka ylittävät (varsin yksinkertaisen) mielenkiintoni kynnyksen!

Tässä kohtaa on paikallaan varmaan todeta, että minullakin on kuitenkin rajani; Maaninkavaaran maataloustutkintalaitoksen sivukonttorimuseoon en aio tutustua (sellaista ei siis oikeasti ole käsittääkseni edes olemassa), vai olisiko paras olla sitäkin vannomatta?...onhan tässä vielä tätä vanhenemisen varaa... että jos vaikka tulenkin toiselle mielelle?

...mutta että siis jotain rajaa!

Olen nyt valmis nostamaan jalkaani korkeammankin kynnyksen kohdalla ja painamaan päätä kunnioittavasti matalassakin oviaukossa, kurkistaessani tähän (itselleni) uuteen maailmaan. 

Ehkäpä jopa ihan villiinnyn hitusen ja hankin....MUSEOKORTIN!

Bon voyage!

Ja ei kun turvallista matkaa, rokotukset kohdilleen 

ja "matkalippua" tilaamaan....