Taiteelliset sunnuntaituulet Halosenniemessä

04.06.2018

Heti päästyäni Halosenniemen rantaan, tuli jotenkin runollinen olo:

Parkkipaikalla oli pysäköitynä söpösti kaksi skootteria vierekkäin, selvästi näkemäni nuoren, ilmiselvästi rakastuneen parin omaisuutta.

Rannassa, rantaheinikoiden takana, näin jonkun "runoilija-plantun" tai sitten "filosofi-Santun" istuvan miettimässä syntyjä syviään, tuijotellen järvelle kaihoisasti, kuten niissä maisemissa asiaan varmasti kuului. Istui ihan hievahtamatta, vain pörröinen tukka tuulessa hulmuten. Hänellä oli melkein huvittavankin kliseinen runoilijan habitus. Selvä taiteilija-sielu ja ihan omissa ajatuksissaan. Haki ilmeisesti vaikutteita taiteellisille aivoituksilleen täältä melkeinpä taiteen tyyssijasta, maisemasta, josta "joku muukin taitelijan planttu" oli joskus meriittinsä ammentanut.

Jätin mietiskelijän omaan rauhaansa, mitäpä taiteellista olisin hänelle uskaltautunutkaan sanomaan: "ollako vai eikö olla...purjealus vaiko optimisti-jolla"? ...sillä runoin riimitellenhän runoilijat toisilleen juttelevat, eikö? (Nyt saattaisin vinkata sinulle leikkisästi silmää).

Rannan laituri oli vapaa, mitä nyt yksi västäräkki sitä kipitti edelläni. Kävin hetken haistamassa raikasta ja puuskittain ravistelevaa järvi-ilmaa. Tuuli oli sen verran voimakasta, että aiheutti yleensä niin rauhallisen järven pintaan vaahtopäitä. Lokit selvästi nauttivat puuskittaisen tuulen kanssa leikittelystä ja liitelivät sinne tänne järven yllä.

Verkkainen käyskentelyni jatkui 1902 rakennetulle kansallisromanttiselle hirsirakennukselle, jossa itse Pekka Halonen aikanaan piti ateljeetaan. 

Miten tyynen rauhalliselta ja jykevältä rakennus näyttikään, puuskittaisen tuulen ravistellessa ympärillä puita ja pensaita, kuin korostaakseen rakennuksen tyyneyttä ja järkähtämättömyyttä. Se oli kuin vanha ja viisas, kaiken nähnyt ja -kokenutkin vanhus, joka ei pienestä enää kavahtaisi, seuratessaan tyynenä nyt ympärillään säntäilevää elämää.

Halosenniemeä ympäröivä luonto on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi ja se jotenkin entisestään vahvistaa talovanhuksen arvokkuutta siinä keskellä. Museoksi ja taidegalleriaksi muutettu rakennus oli sisätiloiltaan juuri menossa kiinni, mutta se ei nyt haitannut. Olen käynyt sisätiloissa ja menisin varmasti vielä uudestaankin, mutta nyt minua kiinnosti ja veti enemmin puoleensa ympäröivä luonto.

Oli ihana käyskennellä lämpimässä, mutta tuulen puuskaisessa rantamaisemassa. Tuuli pärskäytteli vettä rantakallioita vasten, teki järven pintaan vaahtopäitä sekä pyörteitä kalliota sekä kiviä vasten. Tuuli tuntui vähän jopa mahtailevan pikkuruisella järvellä, kuin valtamerialus uima-altaassa. 

Tuulen äänet ympäröivät ja eristivät kaikesta muusta. Olin kuin vakuumissa tai tyhjiössä, jossa tuulen ääni hallitsi kuuloaistia ja sen aiheuttama liike puissa sekä vedessä, vangitsi katseen. Kuin kupla jonka sisällä voi olla hetken ihan rauhassa kaikelta, omilta ajatuksiltaankin, kun millekään muulle ei tuulen suhinalta yksinkertaisesti jää tilaa. Istuin hetken "nuuskamuikkusena" aurinkoisella, mutta tuulisella kalliolla.

Alueella oli myös selvästi sydämellä vaalittu viehättävän pikkuruinen puutarha, joka kertoo tarinaa talon alkuperäisen omistajapariskunnan innosta luontoa kohtaan. Rakkauden luontoon ihan aistii tässä puutarhassa ja runsaimmillaan kukkiessaan, se ihastuttaa silmää ja huumaa tuoksuineen. Nykyinen puutarhuri tekeekin ihan mahtavaa työtä vaaliessaan alkuperäistä puutarhasuunnitelmaa ja entisajan henkeä, jota puutarha edelleen huokuu.

Nykyaikaisemmista taideteoksista puutarhassa, voikin olla sitten monta mielipidettä...

Puutarhan runsaampaa kukkimista vielä vähän odotellessa, puutarhassa nautti muutama muukin olostaan:

Kaksi nuorta tyttöä vietti kodikasta sunnuntaibrunssiaan, keskustellen rauhallisesti puutarhan keskellä, kuin omassa kuplassaan. Aurinkovarjona toimivan puun alla, nauttivat selvästi kiireettömästä sunnuntaipäivästä.

Samanaikaisesti toisella puolella puutarhaa kaksilapsinen nuoripari kaitsi innokkaan energistä, luonnon lumoissa säntäilevää esikoistaan. Näyttivät selvästi aprikoivan, arvaisiko "energiapakkauksen" ja vielä vaunussa uinuvan jälkikasvunsa kanssa puikkelehtia ihan rantakalliolle asti?

Jätin tämä idyllisen näytöksen taakseni ja mietin tulevani kesällä vielä uudestaan, ehkäpä jopa leppoisalle aamiais- tai lounaspiknikille joku kaunis päivä.