Sadepäivän lenkkejä Lemmenlaaksossa

10.10.2017

Sateisenakin päivänä voi metsästä löytää "pieniä aurinkoja", jotka saavat hyvälle tuulelle, häikäisevät loistollaan tai vangitsevat muuten vain katseen.

Jo ennemminkin olen todennut, että kuva-aiheet lenkeilläni saavat yleensä itsestään jonkun selkeän teeman, ilman että sitä mitenkään suunnittelen etukäteen. Luonto tuo aina esiin eri puolen itsestään.

Eräällä Lemmenlaakson sadekelilenkilläni, teemaksi nousi selvästikin: pieni koko. Joko kuvakulma oli jonkun pienen perspektiivistä tai kuvassa oli vaan jotain tosi pientä silmänvangitsijaa, kuten jostain syystä usein kuvissani muutenkin.

Tunsin itsenikin kuin pieneksi Punahilkaksi saappaissa ja sadeviitan huppu päässäni, pieni sateen ropina taustamusiikkina korvissa. Puuttui vain pieni eväskori käsivarrelta ja iso paha susi puun takaa väijymästä. 

Ehkä siellä sateessa vierähti pieni kyynelkin, kun tuoreen haikea muisto läikähti mieleeni. Lämmin suolainen pieni kyynelpisara sekoittui viileän raikkaaseen pieneen sadepisaraan ja huuhtoutui pois.

Eikä tarvinnut miettiä että kukaan kiinnittäisi huomiota pisaroihin kasvoissa siinä sateessa ...kuka hullu siellä sateisessa metsässä haahuilisikaan?! ...itseni lisäksi.

No, olihan siellä vesisateessa kuitenkin yksi frisbee-golffari, suden näköisen koiransa kanssa (satuun osuvasti). Kehui kuin omasta suustani happirikkautta sade-ilmalla ja selitti vielä "sutensa" mukana oloa hirvien varalta?! Koira oli nimittäin sopivasti suden näköinen harmaine turkkeineen ja erikoisine silmineen, mutta niin kiltiltä vaikutti, ettei siitä pahaa olisi saanut tekemälläkään!

Itse en hirviä osannut pelätäkään, hirvikarkotteenani kun varmasti toimi punainen sadeviittani, joka piti kirkkaan värinsä lisäksi sopivan kuuluvaa kahinaakin...ellei sen väri sitten olisi tosi paikan tullen toiminut kuin punainen vaate härälle?! Onnekseni en taaskaan kohdannut näitä metsien jättiläisiä.