Sadepäivän lapsuusmuisto

03.10.2017

Heti aamusta satoi vettä ja sade tuntui jotenkin kovin kutsuvalta. Heti kun mahdollista, kaivoin sadevaatteet päälle, vedin kumisaappaat jalkaan ja painelin sateeseen.

Tasainen sateen ropina on niin rauhoittava ja jos on pukeutunut oikein, voi sateesta myös nauttia. Saappaat jalassa on ihana lampsia pitkin polkuja, tarvitsematta varoa askeliaan tai kiertää lammikoita. Saappaissa lammikot oikein houkuttelevat kahlaamaan.

Lammikoiden läpi kahlaaminen toi mieleen lapsuuden ja ne lammikoiden syvyyskokeilut. Muistin sen jännittävän kutkutuksen vatsan pohjassa asti, kun pieni pää mietti nanosekunnin ajan, riittäisivätköhän saappaan varret? Ja samalla sitä jo hyppäsi surutta keskelle lammikkoa silkkaa iloa naamallaan. Silloin etäisyys maan ja päälakeni välillä oli huomattavasti pienempi, saappaani varret olivat huomattavasti nykyistä matalammat ja saappaanvarsien riittävyys oli useammin kuin pari kertaa koetuksella.

Muistankin kärsineeni pienenä kipeistä kantapäähaavaumista, jotka tulivat juuri jalkojen jatkuvasta kastumisesta ja hautumisesta saappaissa, kun varsi hörppäsi vettä ja vedenpitävyys keikahti päälaelleen, saappaani sisällä saattoi olla enemmän vettä kuin sen ulkopuolella. ...Eihän sieltä leikeistä kotiin raaskinut...kesken kaiken. Nyt on piskuiset kirkkaan väriset haisaappaat vaihtuneet tylsän vihreisiin vaellussaappaisiin, mutta jalkani täyttävät saappaat nykyään vettä tehokkaammin ja kantapäätkin ovat pysyneet paremmassa kunnossa.

Vesisateella ei poluilla juuri ole vastaantulijoita, vain muutama omistajaansa ulkoiluttava koira ja nekin lähinnä kävelyteitä kuluttaen. Märillä metsäpoluilla saa yleensä olla ihan rauhassa. Edes hämähäkit eivät viitsi viritellä ansalankojaan polkujen poikki sateella, vaan pysyttelevät piiloissaan.


Vesipisaroiden metsästys kameralla kuuluu harrastuksiini ja sitä pyrin tekemään, aina kun tilaisuus tulee. Vesipisarat näyttävät tosi kauniilta valon osuessa niihin oikeasta kulmasta ja sen haluaisin saada ikuistettua kuvaan (harrastelijamaisuuttani) vaihtelevalla menestyksellä.

Epäonnistumistani selittelen sitten syvällä rinta-äänellä todeten: "jotkut luonto-asiat täytyy vain omin silmin nähdä, niitä ei voi kameralla vangita" ...on muuten mennyt läpi tähän asti... tai siis...olen antanut itseni näin ymmärtää.