Piipahdus "pienillä huurteisilla"

01.11.2019

Millaisia sattumuksia pitääkään käydä, että osuu "vahingossa" keskelle korpea?!

Hyvä on, eihän sellainen ihan pelkkää sattumaa ole (varsinkaan pääkaupunkiseudulla), mutta tarkoitukseni oli oikeasti tällä kertaa nopeasti vaan piipahtaa jossain "lähimetsässä" hengittämässä vähän raikasta ulkoilmaa. 

Aikaisemmat "lähimetsät" alkavat yksi toisensa jälkeen kaatua ja jäädä uusien asutus- ja teollisuusalueiden alle, joten niin surkuhupaisaa kuin se onkin, joudun käyttämään muutakin kulkupeliä kuin jalkojani, päästäkseni metsän rauhaan ilman liikenteen ja ihmisten aiheuttamaa taustamelua.

Yhtenä pikkupakkasaamuna lähdin sitten liikkeelle, mutta ajoin ohi kahdestakin käännöksestä joista olisi käännytty alkuperäiselle ajattelemalleni reitille. Huomasin ajelevani ihan omissa ajatuksissani käännöksistä ohi ja eteenpäin. En voi kehuskella kovin suuria siinä suunnitelleeni, mieluumminkin päinvastoin; pää ihan tyhjänä. Ratti ei vaan jostain syystä suostunut kääntymään, siinä missä oli tarkoitus kääntyä ja pian löysinkin itseni ihan korvesta...

...nimittäin Sipoonkorvesta.

Tässä osassa Sipoonkorpea en ollut koskaan käynyt, eikä sattumuksen kautta paikkaan osuttuani, mitään karttaakaan ollut osunut mukaan joten oli syytä pitää silmät auki ja tarkkailla maamerkkejä, etten eksyisi siihen melkoisen suureen metsään. 

Metsän "sisäänkäynti" oli kuin satukirjan sivulta suoraan hiiren koloon johtava. 

Polulle tippuneet puunlehdetkin olivat kuin eteeni levitetty 3-D ilmestys: 

Lämpimän ruskaisessa ja "nahkaisessa" värissään, kohokuvioituna ja reunoiltaan valkoisen kuuran esiin piirtämänä käytävämattona. 

Astuin uteliaan innokkaasti tähän "satuun" ja väkisinkin tuli taas mieleeni satu "Liisa Ihmemaassa".

Minut toivotettiin tervetulleeksi ihanalla veden solinalla, auringon säteiden pilkotuksella puiden välistä ja pakkashuurteisella näkymällä sammaleisessa metsässä. 

Heti tunsin sen syvän rauhantunteen jossain rentoutumis-rauhasessani ja tunsin että tämä oli se mitä juuri siinä hetkessä ja tilanteessa tarvitsin! 

Kuinka olin niinkin pitkään suostunut (kiireen tekosyyllä) tinkimään siitä hyvinvoinnilleni tärkeästä asiasta?!

Vetelin syviä hengenvetoja siellä raikkaassa metsäilmassa, silmä tarkkana tähyillen ja pää pyörien kuin pöllöllä.

Metsä näyttäytyi huurteisissa väreissään: 

sammalen- ja havunvihreästä, ruskalehtien ruskeaan 

sekä pikkupakkasilman upean kylmään siniseenkin.

Välillä pysähdyin kuuntelemaan ja katselemaan ympäristöäni ihan paikoilleni ja hiljaa... 

Tuntui etten taaskaan ollut ihan yksin, mutta se ei ollut millään lailla pelottavaa. Vaikka en voinut tietääkään minkälaisen tai -kokoisen otuksen tarkkailun kohteena mahdoinkaan olla, tiesin kuitenkin varmasti olevani sen ruokalistan ulkopuolella.

Aurinko osoitteli puiden välistä valonsäteillään milloin mitäkin yksityiskohtaa.

 ja kaikki ne "luonnon huurteiset" kimalsivat useissa spektrin väreissä, jos malttoi oikein tarkkaan katsoa (ja voit varmaan uskoa, että tarkkaan katsoin!).

Puut napsahtelivat ja risahtelivat itsekseen pikkupakkasessa, auringon pikkuhiljaa sulatellessa niitä, eikä sitäkään olisi kuullut jos ei olisi seisahtunut ihan paikoilleen hetkeksi. Ei autojen suhinaa, liikennevalojen piipatuksia eikä ihmisääniä. Askeltaessa kuului vain huurteisen maan rasahtelu ja pakastuneiden oksien riksahtelu jalan alla.

Pikkupakkanen oli saanut aikaan myös jännittäviä jäisiä korkkiruuvikiharoita puun juureen. Ihmeellistä, millaisia taidonnäytteitä luonto saakaan aikaiseksi?! 

Sammaloituneella kivellä kasvoi eri sammallajikkeita, jotka sulautuivat kauniisti yhteen tasaiseksi, mutta vihreän kirjavaksi sammaltaljaksi. 

Luonnossa ne vihreän eri sävyt ja sammalen eri lajit erottuivat kuvaa paljon kauniimmin!


Yöpakkanen oli taikonut pieniin lammikoihin kauniskuvioisen jääkannen.

Toisaalla, virtaavammissa ja sulissa paikoissa, oli solinaveden pulppuamisesta johtuvia leikkisiä kuplia kuviokellunnassa.

Minulle on kuin aarrekartan levittäisi eteeni, kun löydän ihan uuden ja koluamattoman metsän tai tutkimattoman polun: 

Niin paljon näkemättömiä aarteita odottamassa etsijäänsä! 

Ei tarvita kuin vähän aikaa, malttia, mielenkiintoa, keskittymiskykyä ja läsnäolon taitoa!

Kuinka onnellisia täällä Suomessa olemmekaan, ettei meillä ole vaarallisia metsäpetoja, suuria ja uhkaavia luonnonmullistuksia tai vaarallisen nopeasti muuttuvia sääolosuhteitakaan.

Kuinka meillä onkaan etuoikeus nauttia ilmaiseksi kauniin luontomme tervehdyttävää ja mieltä piristävää vaikutusta!

Se ei ole hei itsestäänselvä asia!!