Pelkkiä lasten leikkejä, pörröisiä eläimiä ja satukirja

16.09.2018

Hippasilla-leikki luonnon kanssa, on välillä sitäkin, että luonto on heittänyt eteen sateisemman säähaasteensa ja "se toinen luonto" osaltaan fyysisen haasteensa. Mieli hyppää ruutua ja arpoo entten tentten, olisiko nyt aika elefanttimarssille, kuurupiilolle vaiko jo ihan vettä kengässä?

Välillä kiehtoisi ennemmin se karhu nukkuu...joka ei sitten jostain syystä nukukaan! ...Onkohan silläkin karhulla vaikeuksia vaan nukahtaa päivällä, vaikka välillä olisi tarpeen ja joskus jopa mahdollisuuskin?

Vasta pesty puhdas selkä, on aina mukava päivän päätteeksi, mutta se, kuka sen likasikaan, on turhaa kovin kaukaa etsiä, kuvastinhan sen kertoo, kertoo.

Huomaan muistuttavani entistä enemmän luonto-ohjelmien dokumentoituja metsän asukkeja:

Kiitollisena kettuna hiiviskelen mielelläni metsässä ja saatan välillä innostua vähän villiintyen kirmailemaan kaltaisieni hupsujen kanssa. Kylmemmällä säällä tykkään kiertyä ihan vaan pienelle kerälle pesäkolon lämpimään.

Rakastavana rapuna järjestelen asioita touhukkaasti, antaen vähän ehkä osittain harhaankin johtavaa kuvaa ahkeruudesta ja tarmokkuudesta. Joskus taas vetäydyn mielelläni kuoreni rauhaan, ulkomaailman hälinältä.

Onnellisena oravana tykkään rakentaa lämmittävää pesää poikasilleni, hoivata ja tuupata välillä käpy-evästä käpäliinsä. "Mokomat villikot", saatan tuhahtaa lämmin katse silmissä ja turpa- sekä kulmajouhet värähtäen.

Kiltti kissapetona avaan kitani kunnioitusta herättävään karjais...haukotukseen päätyen lopuksi pehmoiseen "kurrrrnau;hun", ettei kukaan vaan pelästyisi. Kynnet on, mutta ne pidän siistin lyhyinä ja teroittamattomina. Jonkunlaisen raapaisun saatan käydä tekemässä...lähinnä päiväkirjani sivulle.

Maanläheisen magnustin tapaan nautin porukassa tekemisestä, haluan kuulua muiden karvanaamaisten porukkaan. 

Pirteän Rengashäntämakin tavoin, iloisen kannustavassa porukassa, saatan nostaa häntäni rohkeasti ja riehakkaastikin oikein korkealle.

Nyt kuitenkin odotan uuden sivun käännähdystä ja oman paikoilleen jumittuneen tilani muuttumista taas enemmän aktiivisuuden puolelle. 

Kaikille tulee jähmettyneitä still-hetkiä ja nyt olen täällä kuin jähmettynyt parta-agama, mutta ei hätää eikä varmaan kauaakaan, kunnes taas aktivoidun tästä...

Seisahtuessa voidaan siirtyäkin saumattomasti vaikka satukirjoihin. Satukirjoista voisin parhaiten tuntea sijoittuvani Nalle Puh-kirjaan:

Olen ajoittain tomera kuin Risto Reipas, elämäni seikkailija kuin Nalle Puh, innostuessani kuin Tigru Tiikeri (lähinnä mielenltäni, ei aina näy niinkään ulospäin), sykkyräsaparoisen herkkä kuin Nasu-Possu ja ajoittain yhtä "aktiivinen" kuin Aasi-Ihaa.

Sattumasta aina riippuu ja roilailee, millainen tarina eteen milloinkin aukeaa. En lupaile lukemista helpottavia tavuviivoja tai selventäviä sanaselityksiä, enkä hirrrrrmuisen jännittäviä juonen käänteitäkään, mutta lupaan sen sijaan ihan tavallisen tepsuttelevaa (välillä onnahtelevaakin) tarinaa ja jokusen vinhan pystypyllähdykseni, keventämään tunnelmaa. 

Välillä tulee väkisinkin hetkiä, kun pitää jäädä hetkeksi paikoilleen: sitomaan kengännauhoja, puuskuttamaan ylämäen jälkeen, tankkaamaan, lepuuttamaan jalkoja tai -päätä. Joskus on aika vain aistia sen hetkistä olotilaansa, ihan hiljaa paikoilleen jähmettyen. Nyt taitaa olla vähän sellainen hetki...

...laitathan sivun hiirenkorvalle aina siksi aikaa kun jähmetyn, niin että löydät takaisin kun palataan "tarinaan"?

Sisäinen ja pieni maailmanympärimatkaajani täällä kuitenkin putsailee jo reppua edellisen reissun neulasista, pudistelee eväitten murusia taskuista ja pyyhkii pölyjä ulkopinnoilta. Sisäinen seikkailijani kahisuttelee karttoja, latailee kameran akkuja, tutkailee säätiedotuksia ja vahaa vaelluskenkiä.

Syyssateisena päivänä, voin sitten vetää kumisaappaat jalkoihini, painaa sydvestin vallattomalle kiharapehkolleni sekä suojautua sadeviittaan ja marssia taas keskelle luonnon tarinoita.

Siihen asti, muistathan ne hiirenkorvat...