Kalibrointia ja hienosäätöä

27.01.2019

Kalibrointia ja hienosäätöä

Elämäntapojeni kalibrointi ja hienosäätö astetta terveellisempään suuntaan, ovat vaatineet vähän keskittymistäni viimeaikoina, siitä viimeaikainen hiljaiselonikin. 

Olen vuosien varrella kokeillut jos jonkinlaista painokuuria ja nyt vihdoin löytänyt itselleni toimivan yhtälön ilman puskemista, vouhkaamista ja muiden osallistuttamista omien haasteideni selättämiseen. 

Kun tajusin kaiken olevan kiinni vain ja ainoastaan omasta panostuksestani, ilman vaativia odotuksiani muiden osallistumisesta, löysin sen punaisen langan, jota ilman en ole aikaisemmin niin hyvin onnistunutkaan. 

Jos oma onnistumiseni olisi riippuvainen jonkun muun osallisuudesta tai osallistumisesta, en koskaan oppisi luottamaan omaan kykyyni tehdä oikeita päätöksiä asiassa, joka on mitä enemmissä määrin, nimenomaan henkilökohtainen. 

Sitä en kiellä, että jokaiseen sisua tarvittavaan tekooni ja päätökseeni, vaikuttaa suurena osatekijänä taustatuki, mutta ei kuitenkaan niin, että sitä itse vaatisin tai automaationa toisilta odottaisin.

Niin luonnossa kuin elämässä yleensäkin, vasta kun hellittää turhasta ylikontrolloimisesta, vaatimisesta ja väkisin tekemisestä, vie vaisto juuri oikeaan suuntaan ja yhtäkkiä kaikki onkin jo helpompaa ja silloin löytyy taas ilo jatkaa matkaa.

Joskus pienet haasteet antavat toivottua vastusta ja positiivista kipinää. Yleensä näin käy silloin, kun on itse voinut valita haasteensa, eikä ne tule ns. "puun takaa" ja yllättäen. 

Täysin haasteitta tai ollenkaan itseään haastamatta, saattaa moni itsetuntoa ja mieltä nostattava elämys jäädä kokonaan kokematta ja siksi itsensä liian helpolla päästäminen, ei aina toimi sillä parhaimmalla tavalla.

Omaa sisäistä eteenpäin pääsemistä, ei ulkopuolinen pysty aina näkemään, vaikka sisällä tapahtuisi millaisia jättiläisen harppauksia. Siksi kehuja, kiitoksia tai tukea, on turhaa aina odottaa ja vaatia vain muilta, sen sijaan että oppisi itse näkemään oman kehityksensä, sellaisenaan palkitsevana.

Metsässä, alhaalta ylöspäin katsoessa tajuaa, että niin ovat nähneet ja kokeneet kaikenlaista nuo jylhät hongat, kuuset ja kelotkin pitkän historiansa aikana. Juuret vakaasti maassa kiinni, kasvattaa ylvästä vartta vuosien sitkeydellä ja latvansa tuulettaa aika ajoin uusissa raikkaissa tuulissa. 

Eikä ne pidä sen suurempaa meteliäkään olemisestaan, vasta kaadettaessa maahan.

Loppuun rohkaisun sananen:

Jos joskus tuntuukin, 

että jähmetyt kuin 

poro, 

sarvia myöten umpihankeen

Odota hetki...

Pienen hämmennyksen jälkeen ja kerättyäsi hetkisen voimia, muutut jälleen...

energiaa puhkuvaksi häräksi; 

nostat sarvet ja hännänkin sisukkaasti pystyyn 

ja pistät tuulemaan! 


Tiedän että pystyt.