Olo kuin oravalla

06.11.2018

Olo on kuin oravalla 

Epävarmuus, esiintyy minussa usein melkoisen eriskummallisella tavalla. Saatan rynnätä minua jännittäviin tilanteisiin välillä vähän turhankin reippaasti. Muutaman kerran olen löytänyt itseni melko koomillisesta tilanteesta, peittäessäni epävarmuutta liialla innokkuudellani.

Nyttemmin olen vähän rauhoittunut ja opetellut oravamaista tapaa tutustua uusiin tilanteisiin ja ihmisiin uteliaasti ja ensin vähän kauempaa katsellen. 

On turvallisempaa havainnoida ympäristöä ja omaa olemistaan hetkisen, eikä suinpäin rynnätä "tulta päin", kuten tapahtui eräällä reissullani ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, esittäytyessäni seuralaisilleni iltanuotiolla. Siinä meinasi pörröhäntä kärvähtää, mutta selvisin pelkällä itsetunnon kolahduksella. 

Jälkeenpäin nauroin kovastikin.

Pyrin pehmoisesti siihen, etten pura turhautumisiani kohtaamiini ihmisiin, vaan kirjoitan mahdolliset kiukut päiväkirjan sivuille, missä niillä ei tarvitse loukata ketään. 

Usein huomaan epämiellyttävässä asiassa olleen jokin ihan oma karvainen kipukohtani, jota peilailen muista kanssakipittäjistäni tai kohtaamisistani.

Usein mieliharmi näkyy onnettomasta olemuksesta jo kauas. Mutta joskus syväkin suru tai yksinäisyys, voi olla häivytettynä hymyyn tai peiteltynä pilailuun. 

Välillä taas tekee oikeasti hyvää olla hetki omissa oloissaan, 

ihan omasta vapaasta valinnastaan.

Tuumailla ja ajatella oravaisia ajatuksiaan.


Kunnes tuntuu,

että on taas aika

vipeltää ja touhuta, 

sitten välillä levähtää ja laiskotella, 

  vaihteeksi ahkeroida ja askarrella,

joskus sitten taas olla vaan ja oleskella,

Sisällä tai taivasalla.

Ahkera, onnellinen orava.