Menninkäinen ISOilla herkkyyksillä

07.10.2018

Menin luontokuvauskurssille, jossa jo esittelykierroksella huomasin painivani muita kevyemmässä sarjassa ja olevani kokemattomuuttani ihan vihertävä tumpelo valokuvaamiseni kanssa. Useimmat kurssikaverini olivat kuvailleet jo useamman vuoden ja kuuluivat mielestäni minua paljon raskaampaan sarjaan?!

Olin viattomasti ajatellut mielessäni, ettei kuvaaminen mitään rakettitiedettä sentään ollut, mutta tahtomattani tulin tietoiseksi kuinka väärässä olinkaan ollut! Kun alettiin puhua ISO-herkkyyksistä, suljinaukoista ja kohinasta, minun viisauteni esiintyi lähinnä vaikenemisena...olin kyllä kuullut ja lukenutkin niistä, mutta enpä tainnut tajuta loppujen lopuksi juuri mitään valokuvaamisesta?!

Minä menninkäinen, olen vain nauttinut silmääni osuvien kohteiden kuvaamisesta ja käyttänyt lähinnä automaattipalveluita, luullen että ainoastaan se, mitä kuvissa on ja mitä niillä haluaa viestittää, on tärkeää?! Että voi tuoda tunnelmia, luonnon erikoisuuksia ja kauneutta sinne katsojan verkkokalvoille ihan vaan, koska niin haluaa. Vaan eipä se taida ihan vain niin olla?! On olemassa myös se puoli, että millaisella suljinaukolla, millaisella valotusajalla tai millaisella ISO-herkkyydellä kuvat on kuvattu!

No, otan tämän kokemuksena josta aina JOTAIN jää kovakalloisiimpaankin päähän. Ainakin pääsin leikkimään valokuvaajaa etevien joukossa. Oikein mukavaa porukkaa, jossa en kuitenkaan tuntenut olevani niin tietämätön mitä todellisuudessa olin. Näytinkin ihan asianmukaisesti kuvaajalta siinä kameran kanssa ...niin kauan kun ei puhuttu teknisistä tiedoista.

Pelkällä intotaidollani uskaltauduin kokeilemaan vähän uusiakin juttuja ja sain useita todella hyviä neuvoja ja vinkkejä. Sehän se pointti sillä kursiilla olikin, että tulisi edes kokeiltua kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita kameralla kuvatessa voi hyödyntää.

Se, osaanko opittuja tietoja sitten luonto-flow-tilassani käyttää hyväkseni, onkin ihan toinen juttu. Metsässä kun tunnen muuttuvani metsän menninkäiseksi, eivätkä menninkäiset mieti ISO-herkkyyksiä, kohinaa, suljinaukkoja, valotusta tai f-arvoja (eivätpä ne taida käyttää koko kameraakaan, mutta eipäs tartuta nyt siihen).

Tiedän TODELLAKIN miten isolla herkkyydellä kuvailen kuviani ja se on nimenomaan ISOA! ...Joskus ihan liikuttuneellakin herkkyydellä! 

Kohinaa löytyy... aivoistani, kun laitan ne switch-off -tilaan mennessäni metsään.

Se f- arvokin on olemassa, mutta vaan vähän isommalla fontilla somessa tai sanassa, jota en itse käytä, enkä kehtaa ääneen edes kirjoittaa.

Suljinaukoista taas ei ole syytä puhua tämän enempää.

Mutta-siis-että kuvaukseen liittyykin niin paljon teknistä tietoa, jota kohdalle osuvassa nanosekunnissa olisi syytä osata käyttää, kun sattuu se mahtava kuvauskohde eteen!

Tällainen tavallinen pörröpää menee kaikesta ihan pyörryksiin ja kaatuu tietotulvan ylikuormasta siihen mättäälle pitkin pituuttaan, oikosulkua selvittelemään. Siinä sitä räpelletään sitten niiden valotusten ja herkkyyksien kanssa niin, että kuvauskohde pääsee karkaamaan tai ihan siinä hässäkässä jopa unohtumaan. Tällaisessa paikassa saattaa se "herkkyys ilmetäkin ihan pelkän turhautumisen muodossa, suljinaukko jumittuu ja f-lukukin suurenee". (Aika kätevästihän näitä teknisiä tietoja voi näköjään käyttää...silmän isku).

Tästä vuodatuksestani päätellen voisi luulla etten arvosta teknistä tietoa, ei suinkaan, arvostan kyllä, mutta päähäni kaadettu liika tieto kerralla, saa vaan käämini käryämään ja menee tovi ennenkuin palaudun tästä oikosulusta. 

Nyt vaan tiedon sisäistämistä ja tuhansia kokeiluja. Ehkä vielä hurmaankin yleisöni joskus pelkillä kuvilla, ilman selityksiä. Jätän joutavat höpötykset kokonaan pois ja annan vain kuvien puhua...


Hei! Kuulinko hiljaiset aplodit?! ...vähän malttia siellä!


...Se päivä ei ole vielä tänään ja höpötys jatkuu...


Loppuun vielä sellainen söpö:

"sori".