Menneestä kesästä syksykin saa värinsä

25.09.2018

Syksyllä on aika vähän summailla mennyttä kesää, nautiskella viimeisistä lämpimistä ja tehdä säätöjä terveyttä ylläpitäviin asioihin. Juttelin ystäväni kanssa tehdyistä reissuista ja tajusin kuinka paljon olenkaan ehtinyt nauttia erilaisia reppureissuja, vain tarttumalla tilaisuuteen ja liikuttamalla itseäni kävellen ja/tai pyöräillen.

Nimet tai paikkojen sijainnit, ei välttämättä kuitenkaan pysy mielessäni, enkä pidä sitä tarpeellisenakaan. Välillä saatan sekoittaa seikkailemani Ruoveden ja Repoveden keskenään tai Liesjärven, Pilvijärven ja Isojärven toisiinsa, mutta kaikesta sekoittamisistani huolimatta, ne hetket ja elämykset siellä luonnossa pulpahtelevat mieleeni hyvinkin elävästi.

Ja onko sillä loppujen lopuksi merkitystäkään, minkä nimisessä paikassa olen todistanut heleän vihreää ja samettista sammalmattoa tai millä nimellä kutsutaan paikkaa, jossa olen seisonut upealla kalliolla, ihaillen häikäisevän kimmeltävää järvenpintaa?

Onko sillä merkitystä, minkänimisellä suolla olen nauranut maha kippurassa, jotain ystävän kanssa todistettua koomillista tilannetta?

Mitä väliä on, minkä vuoren huipulla olen tuntenut sen mahtavan tunteen itseni voittamisesta tai missä kohtasin sen ihanan viidakkomaisen "metelin" linnunlaulusta tai virkistävän kesäsateen, jolta suojassa seisoin suuren kuusen kainalossa kyhjöttäen ja vankkaa varttansa vasten nojaten.

Entä onko väliä kuinka lausutaankaan sen paikan nimi, jossa näin sen majesteettisen kurkien ylilennon ihan läheltä?

Muistot on ihania hetkiä, joiden sijaintitiedoilla ei loppujen lopuksi ole mitään väliä. Mieleen jää se tärkein: tunne, joka läikähtää sisimmässä, tunnelma, tuoksu, näkymä.

Sillä taas on merkitystä, ehditkö rekisteröidä elämyksen siinä hetkessä ja oletko läsnä siinä paikassa. Vauhti ja/tai läsnäolo, vaikuttavat kokemukseen joko haalistavasti tai kirkasten, luoden tai latistaen.

Joskus on mukava jälkeenpäin lueskella matkakertomuksia paikoista ja reissuista, joissa on tullut seikkailtua ja se on oiva tapa herätellä muistijälkiäkin taas kirkkaammiksi, pudistaa haalistava pöly päältä.

Kun sitten tulee hetki, ettei pääse syystä tai toisesta "ruokkimaan seikkailunnälkäänsä", voi vaan luottaa siihen, että tilaisuus tulee taas eteen juuri oikeana hetkenä, kun asiat asettuvat oikeille paikoilleen ja sillä aikaa nautiskelen menneitä retkiä kuvina ja reissutarinoiden muodossa.

Tiedän ja luotan olevani juuri oikeassa paikassa, oikeassa hetkessä ja oikealla polulla. En haikaile entiseen, enkä haaveile pitkälle tulevaisuuteenkaan, näin on ihan hyvä ja oikein. Minun ei kuuluisikaan olla juuri nyt missään muualla.

Olen ihan onnellisen tietämätön siitä, mitä seikkailuja varalleni on kulman takana tulossa...sehän se on elämäni suola.

Taidankin jo vähän toistaa itseäni ja kuten sanonta kuuluukin: "toistolla on tehoa" , vaan "järkevä ei jankuta".

Eteenpäin johtava polkuni on:

juuri sopivan luja ja samalla lempeä jaloilleni kulkea,

sopivan haasteellinen sisäiselle seikkailijalleni koluta, tutkia ja kivuta,

sekä mukavan vaihteleva ruokkimaan mielikuvitukseni nälkää.

Taito olla kiitollinen kaikesta tästä,

on kirsikkani kakussa.