Kurkistusikkuna Puumalan saaristoreitille

27.08.2019

Puumalan saaristoreitti

Puumalan saaristoreitti oli maisemaltaan vaihtelevan kaunista ja maastoltaan melkoisen mäkistä. Tasaista tai suoraa tietä ei tarvinnut pitkiä pätkiä "kärvistellä" ja meno olikin lähinnä jatkuvaa ylä- tai alamäkeä sekä mutkaa ja käännöstä. 

Koska oltiin juuri kesäsesongin ulkopuolella liikkeellä, ei matkamme varrella ollut juuri enää palveluja auki, mutta ei myöskään ruuhkaa missään. Oltiin varustauduttu retkeemme niin kuin oikealla retkellä pitääkin, eli ottamalla huomioon kaikki säätilat, varauduttu ruokailuun omilla eväillä ja retkikeittimellä, sekä varattu majoitukseksikin sekä edullista yöpymismökkiä, että oma teltta ja sille pressukatosta suojaamaan isommilta sateilta. 

Telttayö oltiin päätetty viettää vähän seikkailun ja vanhojen reissujenkin kunniaksi ...ikään kuin "vieläköhän sitä..."-meiningillä. Olikin iloinen yllätys, että teltta-retkeily onnistui lopulta niin viihtyisästi ja (polvien aikaisemmista ongelmista huolimatta) niin hyvin, että sille annettiin vielä tulevaisuuteenkin uusi mahdollisuus.

Syksyn väritystä oli paikkapaikoin jo näkyvissä ja mukavan vaihteleva maasto sekä luonnon lajikirjo tarjosi paljon silmänruokaa. Missään kohtaa ei päässyt tylsistymään, kun aina tuli uutta nähtävää mutkan takaa esiin.

Taukoja polkemisiin pidettiin aina kun eteen sattui jotain mielenkiintoista tai lepohetki tuntui tarpeelliselta. 

Oltiin nautiskelumatkalla ja siihen ei kuulunut itsensä äärirajoille vieminen. Pidettiin yllä ihan rentoa vauhtia ja silti saatiin nousuista ihan tarpeeksi haastetta, kun perässä vetämäni vähän painavakin kärry stoppasi vauhdin aina ylämäessä kuin seinään ja vaati melkoista sisua ja tasaisen poljentarytmin, että sai selätettyä jotkut pidemmätkin nousut. 

Välillä (melko usein), oli ihan hypättävä pyörän selästä ja työnnettävä mäki ylös 45 asteen kulmassa ja kyllä siinä tiesikin sitten tarpovansa!


Kauniista järvimaisemista ja kallioiden vesirajasta näki, kuinka kovin alhaalla vesi nyt oli.

Todettiin vesi myös melkoisen viileäksi, kun käytiin pulahtamassa matkan varrella... niin no, itse tyydyin lähinnä vain valelemaan kylmää vettä jaloille, käsille ja kasvoille, sekin riitti virkistämään.


Nestorinranta

Nestorinranta
Nestorinranta

Mukava kokemus maalaismaisine pihapiireineen, eläimineen ja mukavine ihmisineen. 

Kaikesta näkyi sydämellä panostaminen, siisteys ja elämyksellisen oleskelun luominen vierailijoille, joita tuntui olevan vielä sesongin ulkopuolellekin asti.

Mukavan siistit ja kompaktit majoitustilat. Valoisa, siisti ja viihtyisä kesäkeittiö tuoreyrtti-penkkeineen. Puulämmitteinen sauna saatiin lämmittää ihan ilman lisämaksua. 

Pihapiirin välittömässä läheisyydessä sai tutustua lampaisiin, kanoihin ja "nössökukkoon" joka ei kyllä meteliä kiekuessaan pitänyt (aamunukkujien helpotukseksi) sekä uusimpiin tulokkaisiin; Viiriäisiin. Pihassa ihastutti myös kaksi hauskaa touhuilevaa koiraa, jotka olivat selvästi tottuneet vierailijoihin.

Norppa II lautta pyörille ja moottoripyörille

Pyörälauttarannassa (ihan majoituksen lähellä) odotellessa Norppa II-lauttaa Lintusalosta Hurissalon rantaan, oli ajanvietteeksi mielenkiintoista katsottavaa: Nestori-patsas viuluineen sekä kuuluisa Saimaannorppa ja sammakkokin kuunteluoppilainaan.

Laiturilla saattoi ottaa odottessa aurinkoa aurinkotuoleissa, kuunnella laineen liplatusta, pulahtaa järveen tai kiikkua veikeissä kiikkutuoleissa. Rannassa olisi voinut pitää nuotioillan vähän isommallakin porukalla ja kanootit sekä soutuvene olivat varta vasten kävijöitä varten käytössä.


Pistohiekka

Pistohiekka
Pistohiekka

Kesäkuumalla tuo kohtuullisen kokoinen luonnonhiekkaranta, oli varmaan täynnä vilinää ja vilskettä, nyt siellä ei ollut ketään. Saatiin siis olla ihan rauhassa ja valita itsellemme mieleisin paikka majoittua. 

Varsinainen hiekkaranta oli ihan läheisen päätien tuntumassa, johon autojen ohisuhahtelut kuuluivat, joten meille mieluisin paikka löytyikin alueen upealta kallioisemmalta osuudelta, kaukana tiestä ja kallio-järvimaisemalla tietysti.

Nykyään maksusta vapaa leirintäalue oli yllättävän laaja ja tällä hetkellä siellä majoittui enää vain pari matkailuautoa, joten saatiin olla ihan rauhassa.

Suuri pressukatos pykättiin oikein ajatuksella, ottaen huomioon järveltä puhaltava tuuli, mahdollinen sade sekä sen sadeveden virtauksetkin. Hyvä että varauduttiin, koska yöllä satoi vettä jossain kohtaa melkoisesti...mutta eipä satanut meidän telttaan!

Aamupala aurinkoisella kalliolla, leirin pystyttäminen auringossa kimaltavan järvimaiseman ääreen ja kaunis auringonlasku suoraan teltan oviraosta nähtäväksi, sai kyllä lounaskeiton, iltapalaleivän ja aamukahvinkin maistumaan ihan toiselta kuin normaalisti.

Järveltä kantautuva tuulenvire sai yölliset vesipisarat kuivumaan pressulta nopeasti ja pakattua leirimme takaisin pakettiin, jatkui matka kohti uusia maisemia.



Kantturoita matkan varrella

Matkan varrella pysähdyttiin ihailemaan lehmiä. Pystyin niin kuvittelemaan sen pienokaistaan turvalla tönäisevän lehmän aivoituksia, kun juniorinsa meinasi tulla uteliaana lähemmäs tekemään tuttavuutta kanssani. 

Kun turvalla tönäisy ei riittänyt, tökkäsi emo sorkalla: "vieraita ei pidä liian tuttavallisesti lähestyä!".

Vasikan mielenkiinto vaihtui (lapsille niin tyypillisesti) nopeasti toiseen ja se suuntasikin heti seuraavaan silmiinsä osuvaan asiaan, ruokakaukaloon. 

Vasikka hyppäsi lankkujen välistä (vielä pienuuttaan mahtuen) suoraan ruokakaukaloon ja sen emo tuijotti meitä varoittavasti, lähestymästä varomatonta pienokaistaan. 

Jätettiin lopulta lehmät omaan rauhaansa. Ihmeellistä kyllä, niitä kantturoita olisi tuijotellut ja tapitellut vaikka pitempäänkin. 

Ilmeisesti tuuli oli meille suotuisa, kun emme kärsineet hajuhaitoista, joita normaalisti lehmien lähellä pakostakin esiintyy.



Sahalahti Resort 

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Sahalahti, oikea matkailijan oleskelukeidas. Siellä olisi ollut katsottavaa ja puuhattavaakin pitemmäksikin aikaa. Sahamiljöö oli muokattu ihastuttavan ilmavaksi ja rauhoittavaksi rantamaisemaksi venelaitureineen, pienen puu-uittokosken ja vanhan puunuittorännin ympärille, säilyttäen sitä vanhaa henkeä, tyylikkään siistissä pihapiirissä. 

Vesirajan mataluus oli kesyttänyt koskenkin vain pikkuiseksi solisevaksi puroksi ja uittoränni lepäsi kuivillaan kosken kivillä, kauniisti patinoituneena, sammaloituneena ja käytöstä poistuneena.

Pihapiirin ehdoton kuningas (tai kuningatar), oli kovin seurallinen ja meistä kovasti kiinnostunut kissa, joka koiramaisesti seurasi ihan kintereillämme joka paikkaan, kun sille vähän jutusteli. Se selvästi otti virkansa pikkujyrsijöiden karkottajana tosissaan, niin valppaasti se ympäristöän siinä meitä seuratessaankin tutkiskeli.

Ravintolassa nautimme retkemme ainoan tarjoillun lounaan ja meille riitti hyvin pelkät alkupalat ja jälkiruoka. Tämä paikka oli ehdottomasti uusintakäynninkin arvoinen!


Koskenselkä camping

Koskenselkä camping
Koskenselkä camping

Viimeisin yöpymisemme oli jo vähän liiankin pienen polkemisen päässä, mutta tutustuttiin paikkaan ihan rauhasssa. Pikkuinen mökki oli passeli yöpymiseen ihan järven rannassa, mutta siisteydessään ei yltänyt ensimmäisen yöpymisemme tasoon.

Tässäkin paikassa testattiin (vastaanoton tytön suosittelemana) puusaunaa lisämaksusta, mutta oltiin melkoisen järkyttyneitä sen tilasta ja siivottomuudesta. Kun oltiin aikaisemmin ilman lisämaksua saatu kokemus toimivuudesta ja siisteydestä, tuli sellainen lisämaksullinen siivottomuus vähän järkytyksenä, vaikken olekaan mitenkään neuroottinen siivouksen suhteen. 

Jäi vähän huono mielikuva tästä, vaikka vastaanottoon kommentoituamme rikkonaista vesipumppua, siivottomuutta, hiekkaisia ämpäreitä ja vuotavaa vesisäiliötä, tyttö lähti kyllä saman tien tarkistamaan tilannetta. Vierailijoiden vastuulla ei siivoaminen voinut mielestäni pelkästään olla. Oliko saunassa käynyt kukaan henkilokunnasta tsekkaamassa pitkään aikaan? No, nyt ainakin käväisi!

Onneksi saatiin kuitenkin illalla nauttia vielä auringonlasku-näytöksestä, joka karkotti vähän ikävämmän kokemuksen mielestä, ennen kuin seuraavana aamuna pakattiin taas tavarat lähtöön kotimatkaa varten.


Autenttista kokemusta reissusta (sitä kaikkea hyvää tai vähän huonompaakaan), ei voi kaikessa ihanuudessaan tai kamaluudessaan vangita sanoihin tai tarinoihin, sitä ei voi tallentaa tikulle tai muistikortille, ei korkittaa pulloon eikä sulkea tiiviimpäänkään purnukkaan...silti joka kerta sitkeästi aina vaan yritän.

Toivon voivani tallettaa edes hitusen sitä reissutunnetta hamaan tulevaisuuteen, pimeisiin talvi-iltoihin, raihnaisuuttani kykenemättömiin päiviin tai vanhuuttani muisteltavaksi.

Oman pään sisäistä maailmaa ei aina osaa toiselle riittävästi avata tai sanoin pukea, mutta onko se loppujen lopuksi tarpeenkaan?!

Olen todennut niin monta kertaa aiemminkin, että jotkut asiat on vaan pakko itse kokea paikanpäällä: Haistaa oikeat tuoksut, nähdä todelliset korkeuserot, ihastua elävistä väreistä, erottaa valot ja varjot, kuulla äänet... ennenkaikkea kuulla luonnon hiljaisuus. 

Ja kyllä, se kaikki vaivannäkö, hikoilu, puuskutus, pienet esteet ja sattumukset matkan varrella sekä/ja/tai perillä määränpäässä, saa aikaan elämysten kokemisen ihan potenssiin sata!

  • Kuinka helpottavalta tuntuukaan alamäki, jyrkän nousun jälkeen!
  • Miten tunteekaan elämän niin vahvasti itsessään, vetäessään kiivaasti happea sisään hengästyessä oikein kunnolla!
  • Kuinka voi tuntea olonsa voittajaksi, selättäessään mäen, jota ei uskonut jaksavansa enää nousta!
  • Kuinka iloiseksi tuntee itsensä, kun kipuaa jonnekin korkealle ihailemaan kaunista maisemaa, ihmettelemään jo taivallettua matkaa sekä odottamaan jännityksellä vielä edessäpäin olevia elämyksiä.
  • Miten kiitolliseksi voikaan tuntea olonsa, kun liikkuminen omin lihasvoimin on yleensä mahdollista ja jalatkin kantavat kaikkiin niihin paikkoihin!
  • miten kaiken päivän ponnistelujen päätteeksi, pääsee virkistävään suihkuun, saa rauhoittua hetkisen saunan lämmössä, syödä vatsan täyteen ravitsevaa ruokaa, ihailla auringonlaskua ja ojentaa ruotonsa pehmeään, kuivaan ja lämpöiseen paikkaan lepäämään.