Tuulen ravistelema reikäpää

07.07.2018

Juhannuksen sekä juhannuksen jälkeiset tuulenpuuskat olivat voimakkaita ja päänikin ilmeisesti niin reikäinen, että mökkisaaressa vellovat tuulenpuuskat pääsivät puhaltamaan esteettä pääni ja ajatusteni läpi. Epäilen että joku räppänä päässä taisi jäädä sulkematta myräkässä, kun kaikki selkeät ajatukset on kadonneet taivaan tuuliin?! Huh, olipa juhlallinen myräkkä!

Ehkä tuuli puhdistikin vanhoista, jo joutavista mietteistä ja nyt täytyy vaan antaa rauhan laskeutua aivolohkoille. Ihan paras keinoni rauhoittua ja päästää irti levottomuudesta, on retkeillä metsään.

Olen joskus kohdannut yleiskiukkuisia ihmisiä (viimeksi kauppareissulla), joille tuntemattoman hymy on syy tuhahtaa paheksuvasti tai hyvän päivän toivotus on jonnin joutavaa ihmisen kiusaamista, anteeksipyytäminen on heikkoutta ja kiitosta vältetään viljelemästä, ettei se vaan menetä tehoaan. Heille voisi kokeilla esimerkiksi kolmea seuraavanlaista keinoa:

Kiukkuisille voisi tehdä hyvää kampittaa heidät heinäpeltoon. Heinä suuhun ja selälleen, katse kohti taivasta ja yli lipuvien pilvien laskutehtävä. 

Tai sitten nämä tiukkapipoiset pörröpäät voisi töytäistä pehmeälle sammalmättäälle mahalleen, varpaat kanervikkoon, mustikanvarvut naamalla kutittaen väsäämään käpylehmiä, ainakin kokonaisen maatilallisen verran. 

Sitkeimmille hapannaamoille voisi toimia vaikka tiputtaminen tupsahtaen, pelkissä villasukissa, keskelle aurinkoista suomaisemaa, josta saisivat rämpiä kiukkunsa purkamiseksi omin koivin kuivemmalle maaperälle. 

Tämän kaiken hauskan päätteeksi, keitettäisiin oikein kiukkuiset nokipannukahvit kannonnokassa istuen ja linnunlaulussa mököttäen. Auttaisikohan?!  ...ainakin, jos kotiin ei pääsisi kuin hymyllä.

Nyt ei kun kiukkuisia kampittamaan... 

Täytyy myöntää, että on mennyt jokunen tovi, kun olen itsekään metsään ehtinyt ja kohta saan aiheuttaa itselleni sen kampituksen, ihan ilman kiukkuakin. 

Lähikorttelikierros kun ei aina riitäkään, vaikka puitteet olisikin kohdallaan. Metsä kutsuu...