Tervetuloa kesä

23.04.2018

On ollut huikean aurinkoisia päiviä monta putkeen ja kun tulee se yksi harmaa ja sateinen päivä väliin, sitä pitää hirveästi harmitella... No eipä tietenkään pidä!

Onhan se nyt paljon mukavampi taas ihastella ja nauttia auringonpaisteesta, kun on välillä haahuillut vähän harmaudessakin. Sitä paitsi ilmaa raikastava ja pölyä sitova kosteus ja sade, ovat välillä ihan tervetulleita. Vesisade sulattaa loput lumet sekä jäät ja antaa vauhtia kevään uusille aluille...niin monessakin mielessä.

Katse kääntyy eteenpäin ja kevät kirvoittaa ajatuksia jo kesän suunnitelmiin...uusiin alkuihin, joita on syytä vähän ravistella, tuuletella ja päivittää ajan tasalle. Tämän kesän suunnitelmissa kun on otettava huomioon talven aikana muuttuneet tekijät ja se, että mikä oli vielä viime syksynä mielessä, ei ehkä toimikaan ihan sellaisenaan tänä vuonna. Se, mikä on ja pysyy edelleen, on kaipuu luontoon...tapahtukoon se sitten miten tahansa.

Kunto on ehtinyt saada vähän siipeensä talven liikkumisvaikeuksista, mutta toivoa en ole menettänyt. Aina löytyy keinoja toteuttaa unelmiaan jossain muodossa ja pyöräilykauden alkamisesta tuleekin nyt oma pelastukseni.

Alkukesästä totuttelen jalkoja polkimille ja takalistoa pyörän satulaan. Aloitan kevyesti pienillä matkoilla ja kasvatan matkaa sitä mukaa, kuin kunto ja paikat taas kestävät. Pyöräily on se, joka tulee mahdollistamaan edelleen laajemman luontokokemuksen ja "ruokkimaan ehkä kameraanikin".

Pieni saamani terveydellinen särö ei ole lahjottavissa, se ilmoittelee kyllä näkyvästi ja tuntuvasti, jos tulee aika pitää kunnon lepo, sitä en pysty fuskaamaan vaikka kuinka haluaisin...nimimerkeillä "kokeiltu on, kunnes pää kipeytyi seinään takomisesta ja kypärälle tuli kysyntää!".

Vaikka syksyssä ja talvessa on ollut ajoittain vähän synkempiäkin asioita (sekä fyysisesti että henkisesti), valo lisääntyy jo niin ympäristössä kuin mielessäkin. Aurinko lämmittää ja lisääntynyt valo kirkastaa jo varjoisampiakin paikkoja.

On aina piristävää, kun on jotain mukavaa odotettavaa edessäpäin.

Nyt kesä on jo tulossa ja kesälomaa ilostuttaa pitkäaikainen haaveeni: matkailu, retkeily ja luonto-elämys ihan uudessa, ennen toteutumattomassa muodossaan. Haave toteutuu ihan uudella twistillä ja kiitos siitä kuuluu kahdelle hyvän idean saaneelle illanistujalle, jotka päättivät järjestää tuplajuhlallisuudet astetta komeammissa maisemissa. Ääneen haaveilu ja toiveitten ilmaisu on siis kuultu ja tahtotila sen toteuttamiseksikin löytynyt.

Lomassa yhdistyy nyt matkailu-autoilu, retkeily, pyöräily, huimat maisemat, kalastelu, hyvät ystävät, luontopiknik, äärettömät merenrantamaisemat ja ehkä jopa valaatkin. Bikinien sijaan mukaan pakataan tuulenpitävää vaatetta ja tukevien kenkien lisäksi vielä pyörätkin.

Jännittävyyttä retkeilyssä lisää aina "eka kerta" tehdä jotain, tehdä jotain ihan uudella tavalla, ihan uudessa ympäristössä. Ensimmäinen kerta tekee suunnittelemisesta toisaalta haastavaa, mutta siksi myös jännittävääkin.

Vaikka matkustustapamme tulee sallimaan mukavuuksia, on tavaraa parasta karsia ja miettiä tarkkaan. Onkin itselleni juuri se yksi suurimmista nautinnoista, suunnitella matkaa ennalta ja miettiä mukaan otettavien tavaroiden käytännöllisyyttä ja monikäyttöisyyttä. Retki tulee olemaan ihan uuden tyyppinen elämysmatka: "once in a lifetime"-tyyppinen.

Vaan eikö jokseenkin kaikki retket

ole elämysmatkoja

ja seikkailuja,

riippumatta matkan

kohteesta,

etäisyydestä tai

pituudesta?!

Eihän kahta ihan samanlaista retkeä ole olemassakaan ja seikkailu voikin tapahtua vaikka omalla takapihalla, sen tekee mahdolliseksi oma seikkailumieli!

Tervetuloa kesä.