Keski-Suomen kansallispuistokimara osa II Konnevesi

28.08.2018

Konneveden kansallispuisto

Konneveden kansallispuiston parkkipaikalle pysähtyessä huomasimme saavamme energistä seuraa. 

Paikallisen lukion nuoria oli bussilastillinen paikalla ja näyttivät harjoittelevan kadonneen etsintää, parkkialuetta ympäröivässä metsässä. 

Hieno homma, meidät kyllä löydettäisiin jos tarve vaatisi.... ja jos somepäivityksissään ei sattuisi tapahtumaan jotain "matavien matamien" katoamista kiinnostavampaa. 

Jätettiin etsintäpartiotoiminta taakse ja lähdettiin reippaasti liikkeelle...

Paikka on sen verran suosittu, että kulkureitit on selkeästi merkattu ja tallattu. 

Mielessä häilyi epäilys kovien kalliokiipeämisten järkevyydestä, kun sää oli sellainen liukkautta-edistävän-sadetta-tuhnuava ja polvi kiipeillessä kiukutteluun taipuvainen. 

Eipä hätää, askel kerrallaan edetään ja vaikeissa paikoissa silmä tiukasti tallattavassa polussa.

Sadeviitta suojasi mukavasti pieneltä ripottelulta ja vähän lapsekkaankin innokkaasti kaivoin repusta päähäni vasta hankkimani "sydvestin". 

Niin niin, sadehattuhan se, mutta kokeileppa sanoa ääneen molemmat...eikö sydvest tunnukin suussa jotenkin fiinimmältä kuin sadehattu? (ruotsinkielisillähän se on tietystikin, automaattisesti ja ilmanmuuta, juurikin päinvastoin).

Tultiin kirkasvetiselle lammelle, Vuori-Kalajalle.  

Olen usein pohtinut kansallispuistojen huvittavien nimityksien takaa löytyviä tarinoita. Tästä nimenomaisesta nimityksestä, löytyi ylivilkkaassa mielikuvituksessani seuraavanlainen tarina: 

Joku ensimmäisistä vuorelle kivunneista huimapäisistä paikallisista, on kiipeämisestä läkähdyksissään saattanut ääneen todeta kiipeämisen olleen "sellaanen urakka, jot´ tällähisen töihen palakinnoks, vois kelevata vaik´ yks vuorikalaja!" 

(huom! ko. murteella ei ole tietääkseni mitään järkevää tekemistä, minkään voimassa olevan murteen kanssa, eli se on siis ihan silkkaa "tarinan värittämistä"!)

Lammen rannalla olevalla laavulla oli tungokseen asti lukiolaisia, mutta löydettiin vähän syrjempää, sopivan rauhallinen maisemapaikka lammen rannalla, lounaseväitten syöntiin.

Patikoidessa, vastaan tuli pitkospuita, lukiolaisia, juurakkoisia polkuja, lukiolaisia, pientä kiipeämistä kalliolla, lukiolaisia, maisemia jne. Itseasiassa lukiolaiset loppuivat vasta siinä vaiheessa, kun auto kaarsi jo poislähtöä.

Suurin osa vastaan tulleista nuorista, vastasi tervehdyksiimme oikein reippaasti. Yksi "humoristi" jopa tiedusteli rempseästi, pilke silmäkulmassaan, että "oltaisiinko mahdollisesti toisen paikallisen lukion oppilaita? ...eksyneinä joltain edelliseltä lukioretkeltä?" Piristävän hauskoja mielikuvia maalaili taas mielikuvitukseni. Melkoisen tovin kun oltaisiin eksyksissä ajelehdittukin (n.30 vuotta)!

Siinä patikoinnin välillä, pysähdellessä ihastelemaan maisemaa (tai yksinkertaisesti huohottamaan ylämäen jälkeen), oli ihmeteltävä myös veden upeaa kirkkautta. 

Kun aurinko ei peilannut veden pinnasta tai sade rikkonut muuten veden tyyntä pintaa, näki pinnan alle kaatuneet puut ihan kirkkaasti, kuin vasta pestyn lasin läpi.

Lammen toisessa päässä, juuri ennen jyrkkää kallionlohkare-nousua alkoi sataa vettä ja päädyttiin jättämään jyrkkä ja liukas kalliokiipeily energisille ja vetreemmille nuorille.

Ikä karistaa ylienergistä uhkarohkeutta ja tilalla on maltillisempi tilannetaju, joka tällä kertaa viestitti sateen, kallion, jyrkkyyden ja konkkapolven, olevan erittäin huono yhdistelmä.

Samaa reittiä siis tepastelu takaisin. 

Kesken kalliolla kapuamisten, alkoi kuulua järven yli musiikkia. 

Ensimmäinen reaktio oli tätimäinen paheksunta ja sitruunan niellyt nyrpistys: "eihän kansallispuistossa nyt sopinut musiikkia....". 

Sitten kuunneltiin tarkemmin... ja hymyhän siinä pyrki suupieliin: 

Olisikohan ollut aikaisemmin vastaan tullut vääräleukainen humoristi-nuorukainen, kun päätti viihdyttää "ikäloppuja tanttoja retkellä", parin kipaleen verran. Tietääkseni sen ikäiset nuoret, kun ei todellakaan normaalisti kuuntele edesmenneen Esa Pakarisen "rillumarei-rallatuksia". 

Varsinaisia velikultia. 

Hyvälle tuulellehan se sai... sekä musiikki, vekkulimaiset nuoret, raikas ilma että mahtavat maisemat.