Kalimerat Kreetalta

10.08.2019

Kreikka, Kreeta

Nyt en aio kertoa mitään reissuopastarinaa, en mainosta, moiti enkä kehuskele. Mietiskelenpä tässä vaan omiani, kesälomareissun tiimoilta helteisellä Kreetalla.

Saapuessamme Kreikan helteiseen meri-ilmastoon, aamu valkeni juuri ja oli ihan hetkisen vielä lempeän lämmintä sen kuuman sijaan, joka päivemmällä olisi koneesta ulos tullessa ollut vastassa. Vähän tukalampi helle iski sitten aamupäivällä ja helteissähän se meni arvatenkin sitten koko viikko. Kreikan leveyspiireillä keskikesän sateet kun on tiettävästi melkoisen harvassa. 

Aamulla aikaisin oli aina vähän siedettävämpi lämpötila.  Silloin näki useammankin lenkkeilijän käyttävän viileyttä hyväkseen ja vilahtavan ohitsemme reippaina pitkin rantakatua, kun itse nautittiin vielä ylellisen runsasta aamupalaa terassiravintolassa.

Meidän matkaseurueelle riitti kahden päivän elefantti-marssi, edestakaisin sitä turistiliikkeiden valloittamaa kapeaa pääkatua, sitten tuli jo tarve lähteä tutustumaan saaren muuhunkin puoleen (Hania, Kissamos ja Rethymnon). Ajettiin vuokra-autolla mm. kiemuraisia ja jyrkkiä vuoristoteitä toisellekin puolelle Kreetan saarta (Elafonissi, Paleohora ja Sougia) ja saatiin tuntumaa siihen aitoon Kreetalaiseen luonnon muovaamaan maisemaan.

Ensimmäinen autoilukokemus vuoristossa oli, että muuten niin kätevän pieni auto kapeilla teillä oli hyvä, mutta kätevä koko taisi koskea myös auton "aivojakin" (=moottoria), eikä "ratsumme" suostunutkaan yhteistyöhön enää seuraavana aamuna. 

Muuten se olisi ollut harmillista, mutta meitä lykästi, kun autonvuokraaja vain tokaisi: "No problem sir" ja vaihtoi allemme iloisen punaisen ja uuden avokuplavolkkarin, jossa konepellin alla hyrräsi voima ja hiuksia hulmutti lämmin tuuli. 

Vuoristossa suojasi kattokuomu meitä viimalta, auringolta ja ajoittaiselta hiekkapölyltäkin, mutta rantakatua ajettiin tietysti tukka suorana hulmuten ja huulet liimaantuneena kestohymyyn hampaita vasten! 

Aikamoisen hauska näky varmaan!

Liikenne

Pientä jännitysmomenttia loi ajoittain uhkarohkea ja temperamenttinenkin liikennekulttuuri, jossa äänitorven käyttö oli herkkää, vauhdit hurjia, tiet kapeita ja ahtaita, joka toisen auton kylki (paljon kertovasti) kupruilla ja lommoilla, sekä ne kamikaze-kuskit skoottereillaan, jotka viuhahtivat (ilman kypärää) yllättäen autojonojen takaa, ihan kulmia hipoen ohitse ja suoraan auton eteen.


Yhtenä päivänä ja kovemmalla merenkäynnillä, pelkkä uimaan uskaltautuminenkin oli vähän jännää meille "makean veden kiltteyteen" tottuneille.

Ennen meren syliin hyppäämistä, oli aina parasta tarkistaa rannan turvaliputus ja varoa "puna-keltaisillakin" niitä tuulisemman päivän isompia murtuvia aaltoja, jotka rytmikkäästi vyöryivät rantaan, välittämättä yhtään meidän hupikellujien varautumisesta tai mahdollisesta varautumattomuudestakaan. Takaa yllättävän, pään yli hyökyvän aallon suolaisen karvas maku suussa, muistutti varautumaan seuraavaan hyökyyn jo vähän huolellisemmin.

Yhtenä tuulisena päivänä, kiihkeän merenkäynnin "jälkiterveisiä" löytyi uimapuvun sisään kerääntyneenä hiekkana ja muuna roskana vielä jälkeenpäin suihkussa, kun meren linkoava myllerrys oli nostanut pohjasta kaikkea irtonaista. Onneksi en sentään mitään isompaa saalista saanut loukutettua uimakostuumiini!

Tyynellä säällä (muina paitsi sinä yhtenä päivänä), se samainen suolavesi oli niin puhtaan ja upean kirkkaan turkoosia ja vain hellästi heijaavaa aallokkoa.

Vuoristoretki

Kiemurtelevia ja jyrkkiä vuoriston serpentiiniteitä ajellessa, kapeat ja osittain kaiteettomatkin kohdat, paikallisten autoilijoiden vastaantulovauhti ja pelottomat ohittelijat, aiheuttivat silloin tällöin, pienen sydämenlyönnin väliin jäämisen.

Vuorenrinteillä oli useammassakin kohdassa näkyvissä, taannoisten poikkeuksellisen isojen sateiden ja vuorelta alas virranneiden vesimassojen aiheuttamia maamassojen romahduksia tielle. Onneksi isoimmat vauriot oli ehditty jo korjata, vaikka jäljistä näkikin, ettei ollut kyse mistään pienistä puroista tai muutamasta kiven murikasta.

Yhdessä kohtaa vesi- ja maavyöry oli pyyhkäissyt kokonaisen tien massiivisine kivisiltoineen pois tieltään?! 

Toivottiin kovasti, ettei ihmishenkiä ollut siinä menetetty ja mietittiin miten läheisen pikkukylän tien katkeilu useastakin kohtaa, oli vaikeuttanutkaan asukkaiden liikkumista ja varmasti pidemmänkin aikaa! 

Sitäkin ehdittiin siinä tuumailla, että miten ihmeessä ehtivät saada, tällä hetkellä kuivuneen joen pohjaan väliaikaisesti kyhätyn tien, nostettua turvaan seuraavilta vuorelta tulevilta virtauksilta. Tämänhetkisestä kuivuudesta huolimatta, joen uoma kun oli kovin leveä ja merkeistä päätellen näytti ajoittain olevan melkoisen valloillaan vettä.

Niillä jyrkillä vuorenrinteillä, teiden rakentaminen sai ihan uuden vivahteen, kun puhutaan "vaarallisen työn tekijöistä" ! 

Miten niillä arvaamattomilla vuoren rinteillä uskallettiin yleensäkään käyttää raskaita maanraivausautoja ja kaivureita, joita raivaus vaati?! 

Kylmähermoiset kaivurikuskit ja maansiirtokoneiden kuljettajat tekivät töitään siellä korkealla, jyrkällä ja helteisellä vuorenrinteellä! (auton ikkunasta napattu kuva ei todellakaan tee oikeutta sille jyrkkyydelle, missä kaivurikuski työskenteli!) 

Huh!

Makuelämyksiä: 

Herkulliset oliivit, tuore fetajuusto, samettinen kreikkalainen jugurtti, paljosta auringonvalosta mehukkaiksi maustuneet kasvikset ja hedelmät, vastapuristettu aurinkoinen appelsiinimehu, valkosipulinen tsaktsiki, rapeat valkosipulileivät, kylmät kahvipohjaiset Frappet sekä herkulliset pienet rahkaleivonnaisetkin. 

Tässä ihan vaan pintaraapaisu...

Ruokailu

Varsinainen päivän pääateria nautittiin vasta iltamyöhällä, auringon juuri laskiessa tai jo laskettua, kun viileämpi ilma houkutteli helteessä hävinneen ruokahalun esiin. Se tuntui toimivan siellä merellisessä ilmastossa turisteillekin.

Ruoka-annokset olivat yleensä jättimäisiä ja vaikka isommallakin porukalla jaettavia. Paikallinen tapa olikin täyttää pöytä isoin vadillisin erilaista ruokaa, joista se nautittiin kaikkien kesken jakaen, illan hämärtyessä, äänekkäästi seurustellessa ja oikein pitkän kaavan mukaan.

Vähänkö erilaista kuin se, mihin itsellä usein tulee ruokaillessa sorruttua: Määrätietoisesti "itse asiaan" (= syömiseen) keskittyminen, lautanen tyhjäksi melkeinpä yhdellä sisään henkäyksellä ja kun "homma suoritettu", rivakka poistuminen pöydästä!

Jättimäisten aterioitten jälkeen henkilökunta kiikutti pöytään, "keittiön kiitoksina", makeita ja mehukkaita vesimeloniviipaleita, joskus pienet makeat tortut sekä yllättävän usein napsilasit, joihin kaadettiin paikallista vahvaa rakia, joka kuului hulauttaa kertakulauksella kurkusta alas.

Eräässäkin erinomaiseksi kokemassamme ravintolassa, kiersi omistaja itse henkilökohtaisesti kiittämässä asiakkaitaan käynnistä ruokailun päätteeksi, vitsaili rennon rehvakkaasti ja osallistuipa kanssamme vielä tarjoamansa rakin kiitosrituaaliinkin. Saman koki lähtöä tekevä pariskunta siinä viereisessä pöydässä ja siitä päättelinkin, että omistajalle tuntui olevan jonkunlainen kunnia-asia (tai sitten vain luontaista charmia) huomioida asiakkaansa siten.

En tiedä miksi en yllättynyt, kun hetken päästä ravintolasta jo lähdettyämme, näin tämän samaisen ravintolanpitäjän kurvaavan pitkä tukka auringossa hulmuten ja ilman kypärää, moottoripyörällään asioille (kuten useamminkin sen viikon aikana). Se tuntui olevan jopa ihan normaalia siellä?! ...ties kuinka monen "kiitosrituaalinkin" jälkeen?! 

Eipä onnistuisi täällä meillä...


Maisemat oli vuoroin auringonpaahteisen karua vuoristomaisemaa ja vuoroin silmänkantamattomia merenrantamaisemia. Kirkkaan hohtava ja turkoosi meri, pieniä ja kapeita lämminhenkisiä kujia, meren ääreen kasvaneita kyliä sekä niissä viehättäviä, vanhoja ja koristeellisia rakennuksia, kapeita kujia sekä runsauttaan pullistelevia käsityöliikkeitä. 

Kaikkea mielenkiintoista ihmeteltävää ja ihasteltavaa riitti.

Väreinä näkyi meri-ilman kerroksittain maalaamaat vuoristomaisemat, turkoosina kimaltava meri, loistavan väriset kukat, paahteisen kullankeltainen kuivuus ja kaiken karuuden keskellä, vuorenrinteiden välissä, vihreät oliivi- ja viiniköynnös-plantaasit, joiden kastelujärjestelmä on vaatinut varmasti melkoisen työn ja vaivan!

Äänimaisema

Äänistä oli hallitsevin ja alkuun totutteluakin vaativa, kaskaiden ajoittain viidakkomaiseksi meteliksikin yltyvä, kihisevä sihinä. Kun yksi innokas aloitti, yhtyi muut lähistöllä innokkaasti orkesteriin ja meteli oli melkoinen! 

Isojahan ne otukset olivat, muttei millään lailla kiinnostuneita ihmisistä, kuten omat kotimaiset itikkamme  ja paarmamme!

Äänimaailmaan kuului myös merenrannalla aaltojen rytmikäs rantautuminen, liikenteessä usein kuuluvat tööttäilyt (milloin ärsyyntyneisyyttä toisen ajotapaa kohtaan, milloin taas vain tervehtiäkseen ohitettavaa ystävää tai vaikkapa tuttua kojunpitäjää, välillä taas herätelläkseen edellä haaveilevan kuskin etenemään rivakammin) ja paikallisten nopeatempoisesta sananvaihdosta kuuluva puheen pulina, sekä ravintoloiden sisäänhoukuttelijoiden "Hello Sir" -heittelyt ohikulkeville turisteille.

Ihmiset Kreetalla olivat lämpimän ystävällisiä, yrittäväisiä, rennon huumorintajuisia ja aktiivisen sosiaalisia. 

Totuttelua vaati kuitenkin se hitusen agressiivinenkin tapa ottaa kontaktia, kun ravintoloitten "sisäänheittäjät" aktiivisen energisesti, koittivat saada turisteja pysähtymään ja valitsemaan juuri oman edustamansa ruokapaikan herkut, päivän ateriointiin. Toisaalta ihailtavaa yrittämistä, mutta kun ravintoloita oli ihan vieri vieressä ja jokaisen kohdalla täytyi (vatsa jo syömisestä valmiiksi täynnä) väistellä näitä rempseitä "Hello my friend"-tyyppejä, oli se omalle suomalaiselle vetäytyvämmälle mielenluonteelle vähän hämmentävää ja kuormittavaakin. 

Eräskin sinnikäs "Good evening sir" -sisäänheittäjä, sai ensimmäisen kerran ohittaessamme vastauksen "maybe later", toiseen suuntaan mennessä "maybe tomorrow" ja lopulta teki mieli jo sanoa "maybe yesterday" tai jopa "maybe never", kun alkoi vähän jo turhauttaa suorastaan tungettelevaltakin tuntuva "iholle tulo". 

Lopulta lähestymisiin tottui, eikä jokaiseen sellaiseen välttämättä tarvinnut reagoidakaan, vaikka noin suorasukaiseen kontaktiin vastaaminen, olikin yllättävän tiukkaan takertunut. Passiivisuudesta ei näitä "sisäänkäyntien huuvereita" ainakaan voinut syyttää!

Kreeta elää turismista, eikä millään lailla peittelekään sitä, päinvastoin: ottavat kaiken irti turismin tarjoamasta hyödystä, eikä heitä ole mitään syytäkään siitä tuomita, turistit kun vastaavasti ottavat Kreetan tarjoamat antimet mielihyvällä vastaan.

Luonto rytmittää Kreetalaista elämää paahteisella- ja vähän armottomallakin auringon säteilyllä, meren lahjomattomalla ja valjastamattomalla voimalla sekä vuoristoisen maan huikeilla korkeuseroilla ja karuudella. 

Paikalliset ihmiset ovat oppineet kunnioittamaan ja hyödyntämään vallitsevia karuja olosuhteita, elämään olosuhteisiin sopeutuen ja me turistit saamme nähdä siitä kaikesta vain ihan pienen vilauksen.

Luonnon ja ilmaston karuus eivät varmastikaan yhtään helpota paikallisten elämää, mutta Kreetalla on käännetty haasteet hyödyksi kovalla yritteliäisyydellä ja sinnikkyydellä.

Leveälierisen hatun nosto heille siitä!

Kuvat kohteista: Agia Marina, Hania, Elafonissi, Paleohora, Kissamos ja Rethymnon