Yksi helteinen aamupäivä

31.07.2018

Käytiin nuorisoni kanssa päiväretkellä Sipoonkorvessa. Näytin heille vähemmän ruuhkaisen puolen Sipoonkorpea ja oltiin asianmukaisesti varauduttu helteiseen retkeen, useammalla vesipullolla repussa.

Nyt oli alueen ennen niin vuolaat virrat ja kalkkiruukin veden kohinakin, laantunut pitkästä kuivasta ja helteisestä jaksosta. 

Varjoisassa metsässä oli onneksi, kuivuudesta huolimatta edelleen melkoisen vihreää, mutta mustikka- ja sienisatoa se on selvästi verottanut. Hyvä puoli kuivuudessa oli, että hyttysten suosimat seisovien vesien paikatkin olivat kuivuneet ja itikoista ei siis ollut meille haittaa, joitain satunnaisia lentelijöitä oli vain.

Reitti on suurimmalta osaltaan tasaisen helppokulkuista ja entisistä juurakkoisista poluista paranneltu sorapohjaiseksi väyläksi ja jyrkkiä nousujakin on helpotettu sään kestävin rappusin. Useista helpotuksista huolimatta, kyllä se kipuaminen siinä helteessä rankalta vaan välillä tuntui.

Vanha ja nuori
Vanha ja nuori

Reitin nousut ja laskut saivat minut välillä puuskuttamaan naama punaisena ja parempikuntoiset nuoret seuralaiseni, hidastivat hienotunteisesti aina välillä vauhtiaan, jotta minä-matamikin pysyin vauhdissa mukana. 

Tajusin siinä "elämäni ehtoisen puolen" jo vähän vilahtelevan silmissäni, kun seurasin miten kevyen gasellimaisesti nuori pari kiipesi rappusia, harppoi polkua ja hypähteli kivitasanteelta toiselle...niinhän minäkin silloin joskus...

Niin se elämä menee...

Haluaisin niin jättää lapsilleni henkisenä perintönä rakkauden luontoon ja siksi olinkin siinä kuumissani, hengästyksissäni ja hapotuksissanikin, niin kovin onnellinen nuorisoni seurasta tässä kauniin luonnon keskellä.

Taivallettiin mukavan varjoisaa metsäreittiä, kavuttiin rappuja ylös ja alas, sekä  kivuttiin Högberget-kalliolle ihailemaan tosi kauas horisontissa näkyvää maisemaa. 

Laajalla kallioalueella ei ole paljon varjopaikkoja tarjolla ja aurinko paahtoi tosi kuumasti, mutta korkealla kalliolla pääsi tuulenvire vapaasti liikkumaan ja ajoittain puhalsi helpotusta tuova tuulenpuuska, vaikkei se niin kovin viileä ollutkaan.

Kallion päällä, saattoi nähdä peltojen takaa siintävän kaupungin kuin piirrettynä silhuettina. 

Se muistutti ihan, yhdessä nimeltä mainitsemattomassa talkshowssa näkyvää, taustakuvaa.

Istahdettiin hetkeksi nauttimaan juotavasta ja lepuuttamaan jalkojamme, Metsähallituksen kallion laelle toimittamalle taukopaikkapenkeille. 

Kallio-alue on niin iso, että sinne mahtuisi useampikin retkeilyryhmä taukoilemaan omassa rauhassaan, häiritsemättä toisiaan.

Ihana paikka retkeillä ja kaiken vaivan väärti, minkä se ikinä vaatiikaan kiipellä ylös ja alas sinne päästäkseen. Kaunista maisemaa, kalliota, kelopuita ja kalliokieloja, juuri nyt (huom. myrkyllisessä) marjassaan.

Minä seisahduin kevyeen, kalliomännyn lankeamaan varjontapaiseen, sillä aikaa kun nuoret vielä kävivät kiipeilemässä, lämpimän katseeni seuratessa, edelleen energistä ja uteliasta menoaan kallion uloimmalle reunalle katsomaan, miten jyrkkä pudotus sieltä näkyisi.

Metsäretkeily ja "kallioparkour" tilaisuuden tullen, on kyllä mainio tapa kuluttaa ylimääräistä energiaa, jos kunto vaan sallii.

Helteellä juomista meni kaksin verroin normaaliin verrattuna ja sitä kannattaakin varata mielummin vaikka vähän reilummin, kuin liian vähän mukaan.

Pienilläkin helleretkillä,

on tärkeä tehtävä säännöllisillä juomahetkillä.

Helteestä viis...

kun juomaa vaan on riittävästi mukana 

...tarpeeksi siis.