Kultainen 
pakkaspäivä

Kun märkää ja pimeää on kestänyt jo vähän pidemmän jakson, on auringonpaiste kuin kultaa, kauan kaivaneelle kullankaivajalle.

Pieni pakkanen jäädytti lammikot ja huurrutti pinnat "karvaisiksi" ja aurinko kultasi kylmän maiseman lämpimällä valolla.

Pieni pakkanen sai pakkaamaan vaatetta päälle, kuin pohjoisnavalle matkalla. Eikä varustautuminen lisäkerroksilla ja nastoilla, ollut loppujen lopuksi yhtään huono asia tuulisella, jäisellä, järven rannalla.

Aurinko toimi magneettina muillekin kuin minulle ja järvimaisema kylpi upeassa loisteessa. Pelkät aurinkokylvyt eivät riittäneet silti kaikille, vaan innokkaat avantouimarit uhmasivat kylmää ja tuulta. Vaikka tiedänkin avantouinnin olevan juuri kylmään karaiseva, en sitä ole itse rohjennut kokeilla ja hatunnostoni siis näille rohkeille.

Jään muotoutuessa ääriviivat ovat kuin allekirjoitus, kaikki erilaisia ja yksilöllisiä. Jään alle jäävät menneen kesän jäljet, ovat kuin säilöttyinä kauniisiin asetelmiin.

Rannassa kirmaavat pikkulinnutkin, tuntuivat saaneen ylimääräistä energiaa joko lämpimänä pysyäkseen tai sitten loistavasta valosta riemuissaan. Olivat pörrövatsaiset iloisen leikkisällä päällä ja pyrähtelivät parvissa vanhojen leppien ja koivujen oksilla. Tuntuivat olevan joko tottuneita ihailijoihin tai sitten eivät siinä kirmatessaan malttaneet olla kiinnostuneita uteliaista.

Aurinko oli silkkaa kultaa, jota ei tarvinnut edes maasta kaivaa ja sitä jaettiin ihan kaikille halukkaille.