Isänpäivä
2017

Ensimmäinen isänpäivä, kun en voinut toivottaa isälle hyvää isänpäivää. Melkoisen tunneherkkä päivä.

Heti aamusta kävelylenkki hautausmaalle märän metsän kautta... märkä metsä, märkä polku, kastuvat posket ja metsän rauha purkaa ikävää...tuntui että niin oli nyt hyvä.

Ikävä ja haikeus,

itkun pidättämisen vaikeus.

Pyyhin kosteaa poskea, vetistyvää silmää,

kunpa vois isän kättä taas koskea, tuntematta kylmää.

Ajatus lohduttava: isällä on nyt parempi olla.

Menonsa on nyt kepeää ja sitä

valaistaan kirkkaalla

valolla.

Siinä märkää polkua haikeana tallustaessa, muistelin kuinka pieni ollessani isällä oli tapana hyvän yön toivotusten jälkeen, aloittaa meille melkein rutiiniksikin tullut pieni sanaleikki:

Omassa huoneessani jo unta tavoitellessani, saattoi viereisestä huoneesta kuulua isäni ääni: "Kop kop...". Minun kuului siihen kysyä: "kuka siellä?", jolloin vastaus kuului: " posteljooni Betzkin, toin teille pörriäisen".

Vitsi oli siinä, että saatoin vielä ihan juuri nukahtamaisillanikin vastata isälle ja joskus jopa itkuisesti, kun en muka voinut olla vastaamattakaan vaikka nukutti jo. Välillä osamme saattoivat vaihtua toisinpäin ja minä aloitin leikin.

Joku saattaa tunnistaakin tämän vuoropuhelun Eduard Uspenskin kirjasta "Fedja setä, kissa ja koira".

Nyt kun käyn metsässä kävelyllä, tosi usein tikka nakuttaa matkani varrella jossain kelon latvassa: "kop, kop"

....arvatkaapa mitä tulee mieleen ja tekeekö mieleni kysyä?

...saatanpa kysyäkin...

"sinä siellä?"