Aika vierii...taimet kasvaa
lainaa vain...

Äitinä, sydämessäni kannan edelleen käsissäni niitä pieniä, viattomia ja haavoittuvaisia lapsiani, jotka ihan yllättäin "alkoivat versoa vauhdilla". Yllättäin kasvoivatkin miehen mittaisiksi ja alkoivat jo kolkutella täysikäisyyden ovia. Äitinä on aika opetella päästämään irti, sillä mikään ei erota niin varmasti kuin kiinni pitäminen silloin, kun on aika irrottaa.

Ollaan oltu tiivis paketti perheenä ja eletty lastemme tarpeet edellä, niinkuin vanhemmat vaan voivat ja nyt on aika meidän vanhempien alkaa irroittaa otetta "pistokkaistamme".

On tullut aika astua pieni askel sivuun ja kääntää suojuslehtemme syrjään. Antaa lastemme kasvattaa omatkin juurensa, parhaalla tavalla möyhimäämme maaperään, jotta voivat ottaa itse vastaan maailman sateet ja paisteet, tuulet sekä tyvenet.

On astuttava pieni askel sivuun, pysyen kuitenkin siinä vierellä...sen verran lähellä, että voimme olla tukenaan, jos joku tuuli meinaa kaataa ihan maahan asti tai taivuttaa vielä honteloa varttaan liikaa.

On aika luottaa, että meidän vanhempien antamat "eväät", ovat vahvistaneet siipiään niin, että ne kannattelevat sopivissa tuulissa ja että jalkansa pitävät vaikeammissakin maastoissa, jos lentäminen käy myrskyissä joskus mahdottomaksi tai eteen tulee haastavia paikkoja taivaltaa.



Vanhempina toivomme, että jälkikasvumme osaavat hyödyntää suotuisat tuulet ja suojautua ajoissa huonoilta tuulenpuuskilta. Luotamme, että he osaavat erottaa oikean ja väärän, sekä hyödyntää valon ja varjon hyvät puolet. Jos ja kun joskus tekevätkin vääriä valintoja, toivon että ollaan tampattu heille selkeä väylä, jolle on helppo aina palata takaisin. 

On myös suotavaa, että versomme tietävät mikä on liikaa ja mikä tarpeeksi, mikä tarvitsee vähän enemmän panostusta ja että johonkin riittää ihan vain vastaanottaminen. 

Toivon että lapseni oppivat käyttämään kaikkia aistejaan, ottamaan vastuuta itsestään sekä huomiomaan myöskin muita elämässään kohtaamiaan ihmisiä. Ja vielä sitäkin toivon, että osaavat nauttia asioista ilman ulkoa tulevia paineita ja siinä hetkessä, kuin ne vastaan tulevat, tässä ja nyt.

Lapseni ovat riittäviä,

juuri sellaisina kuin ovat,

mitään lisäämättä,

mitään pois ottamatta,

ihan sellaisinaan rakkaita,

aina.